Tuorein sisältö

Everybody's Gone to the Rapture

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: The Chinese Room
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 11.08.2015
Pelin kotisivut
Kati Alha

20.01.2016 klo 15.26 | Luettu: 3860 kertaa | Teksti: Kati Alha

Haahuilua haamukylässä
Joitain vuosia sitten matkustin autiolle saarelle. Ihastelin karun kauniita maisemia, tutkin mielenkiintoista ympäristöä, opin asioita elämästä. Se oli vaikuttavaa aikaa, samaan aikaan sekä innostavaa että rentouttavaa. Todellisen saaren sijaan tämä kaikki tapahtui Dear Esther -nimisessä pelissä, mutta muisto kokemuksista on todellinen. Käytännössä ainoa mekaniikka oli kulkeminen, ja tarina avautui satunnaisilla pätkillä uusille alueille saavuttaessa. Dear Esther tarjosi uudenlaisia, virkistäviä kokemuksia, ja osoitti jälleen sen, ettei pelin tarvitse olla täynnä toimintaa tai monimutkaisia pelimekaniikkoja ollakseen vaikuttava. Niinpä kun pelin tehneeltä Chinese Roomilta ilmestyi peli, jonka sanottiin olevan henkinen jatko-osa Estherille, kiinnostuin välittömästi.

Idylli ilman ihmisiä



Everybody’s Gone to the Rapture sijoittuu englantilaiseen maalaiskylään, jonka kaikki asukkaat ovat mystisesti kadonneet. Hetken ihmettelyn jälkeen ympäristöstä alkaa löytyä viestejä menneisyydestä: radiot toistavat nauhoitettuja viestejä, puhelimet asukkaiden käymiä puheluita, ja valosta koostuvat ihmishahmot matkivat ihmisten aiempia keskusteluita ja kokemuksia.

Kukaan ei ole tuntunut tietävän mitä on ollut tapahtumassa. Viesteissä puhutaan influenssasta, kuolleista linnuista, karanteenista. Ihmisiä on sairastunut, ja monet heistä ovat sen jälkeen kadonneet, mutta minne ja miksi? Tuntuu traagiselta, kun haamuasukkaat pohtivat, olisiko läheinen ihminen mennyt vain kaupungissa käymään, kun itsestä tuntuu, ettei tämä koskaan enää palannut. Kaikki keskustelu ei liity pelkästään mysteeriin, vaan myös kyläläisten arkipäiväiseen elämään ja murheisiin: toisilla on avioliitto-ongelmia, joku juo liikaa, yksi on menettänyt puolisonsa eikä ole päässyt siitä yli. Asukkaiden elämiin eläytyi, ja lopulta yksittäiset ihmiskohtalot herättivät enemmän tunteita kuin itse päätarina, joka puolestaan jaksoi kiinnostaa yllättävän vähän.

Hi-das-ta me-no-a



Aina päällimmäisenä kokemuksista ei ollut tarinoihin eläytyminen eikä maailman ihastelu, vaan turhautuminen siihen kuinka tuskastuttavan hitaasti hahmo liikkui. Ymmärrettävästi on pyrittykin rauhalliseen kulkemiseen, eikä hidastempoisuus sinänsä haittaa. Liikkumista on vain hyvin paljon, sillä kylä levittäytyy laajalle alueelle ja on suurimmaksi osaksi tyhjää täynnä. Kun myöhemminkään ei mitään pikareittejä avaudu, jotta voisi liikkua jo haravoitujen alueiden välillä, alkaa mateleminen ajan myötä ahdistaa. Juoksunappi sentään löytyy, mutta sekin on piilotettu, sillä sen painaminen ei vaikuta heti. Kun R2:sta pitää hetken pohjassa, kiihdyttää hahmo vauhtiaan – jos ei nyt juoksuun niin vähän reippaampaan kävelyyn.


Toinen samaan asiaan liittyvä ongelma on se, ettei läheskään aina tiedä minne tulisi kulkea. Pelaajaa ohjeistavat liikkuvat valopallot, jotka johdattavat kohtiin, mistä aktiviteettia löytyy. Välillä opastajat olivat kuitenkin hukassa tai tuntuivat kulkevan ympyrää. Kerran yksi oppaista pysähtyi ennenaikaisesti eikä liikkunut enää mihinkään. Pitkän harhailun jälkeen turvauduin läpipeluuoppaaseen, josta selvisi, että seuraava kriittinen tarinaa edistävä kohta oli kaukana toisella puolella kylää. Kun lääniä riittää ja kulkeminen on hidasta, tällaiset eksymiset turhauttavat erityisen paljon.

Epätasainen kokemus


Idyllisen pikkukylän maisemat ovat värikästä ja kaunista katseltavaa, joten toisinaan kuljeskelusta jopa nautiskeli. Hylätyt alueet kertovat lukuisia tarinoita kylän keskenjääneistä aktiviteeteista. Turhan läheltä ei grafiikkoja kuitenkaan kannata tarkastella jos illuusion haluaa säilyttää, sillä esimerkiksi monet kukat ovat kaksiulotteisia, ruoho ei näytä aina olevan täysin kiinni maassa, perhoset katoavat omituisesti elementtien sisään kun niitä seuraa hetken, ja niin edelleen. Se, missä peli kuitenkin onnistuu, on musiikki, joka on paikoin erinomaista.


Everybody’s Gone to the Rapture on peli, josta halusin kovasti pitää. Dear Esther oli taianomainen kokemus, ja samaa magiaa löytyy tälläkin kerralla. On todella harmi, että piilevä elämys jää pelattavuusongelmien jalkoihin. Toisaalta koska Dear Estheristä poiketen ei oltu enää täysin uudenlaisten elämysten parissa, odotti ehkä jo vähän enemmän kuin pelkkää harhailua ja satunnaisia tarinanpätkiä. Nyt kun sen lisäksi ongelmat tekivät kokemuksesta turhauttavamman ja tylsemmän kuin se saisi olla, ei saarella kuljeskelun veroisia muistoja syntynyt.

V2.fi | Kati Alha

Everybody's Gone to the Rapture (Playstation 4)

Turhankin hidastempoinen, mutta paikoin koskettava seikkailu autioituneen englantilaiskylän salaisuuksiin.
  • Kiva pieni englantilaiskylä
  • Persoonallisia brittejä
  • Musiikki
  • Hidas liikkuminen
  • Turhauttava harhaileminen
< Xenoblade Chronicles... Just Cause 3... >

Keskustelut (1 viestiä)

jspodfidfsjipo

21.01.2016 klo 14.13 2 tykkää tästä

Ilmeisesti on melkoinen Bioshock-fani kun teki pelille prequelin

Kirjoita kommentti


201


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova