Tuorein sisältö

Joy

Ensi-ilta: 01.01.2016
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

06.01.2016 klo 18.00 | Luettu: 3815 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Oletettavasti et ole kiinnostunut ihmemopista ja sen markkinoinnista. Se on hyvä, sillä ohjaaja David O. Russellin uusinta impressionistista kaaosta ei ole tarkoitus ajatella, ennen kuin olet tuntenut jotakin. Jennifer Lawrence on Joy. Todelliseen henkilöön löyhästi perustuva kotiäiti on elämänsä vanki. Talossa majailee laulava ex-mies, saippuaoopperoiden maailmaan hukkunut äiti ja pian omapäinen isäkin, joka sai uusimmalta muorilta kenkää. Lähimmäisissä on hyviä ja hyvin rasittavia piirteitä. Joy on perheelle turvallinen kallio, mikä on kunnioitettava rooli ihmiselle, olettaen ettei hänen sielunsa ole surkastumassa. Joy oli jo lapsena kekseliäs. Kehtaisiko hän tehdä vähän bisnestä, vaikkei hän siitä maailmasta mitään tiedä - kuten lähimmäiset tämän tuosta muistuttavat?

Tositarina on se, että Joy Mangano keksi kätevästi kuivattavan ja puhdistettavan mopin 90-luvulla ja myi sitä itse televisiossa. Puolifiktiiviseksi kuvailtu elokuva keskittyy näihin kuvioihin, kunhan Joy idean saa. Alkupuolen hullu energia määrittelee sen, miltä tarina tuntuu. Meidät pudotetaan keskelle Joyn ruuhkaista arkea. Menneestä ja nykyisyydestä mainitaan paloja ja osa jännitteistä pitää vain sisäistää ja piipahdamme mainittujen saippuaoopperoiden tyylisissä fantasioissakin. Joyn isoäiti toimii kertojana, jonka valitsema lajityyppi on satu, vaikka muu materiaali liukuu tyylistä toiseen, draamasta tilannekomediatyyppiseen hupsutteluun. Tämä rönsyily on tunteellista simppeleistä syistä – näytteleminen, musiikki, vilpittömyys – ja niinpä alku esittelee tunteiden kirjon sen sijaan, että leffa olisi yksityiskohtia velvollisuudesta listaava klassisen kuiva henkilökuva.

Katsoja koetetaan virittää Joyn taajuudelle. Tämä on hieman erilainen temppu kuin yleensä. Ruuhkainen alku vaati kaiken huomioni, joten ymmärsin, miten vaikeaa Joyn on irtautua rutiineista. Kohtaus, jossa muuan bisnespamppu esittelee itsensä, on provosoiva kuivuudessaan, mutta yritettyäni löytää pointin, ymmärsin miten tärkeää tarkkaavaisuus on tuolloin Joylle. Kohtaus, jossa rahaa kaadetaan kaivoon mukamas parin sekunnin sekoilusta johtuen, sallii katsojan pyöritellä silmiä. Eläydyimmekö epäreiluun käänteeseen, vai pidimmekö elokuvaa luonnosteltuna? Onko sillä väliä, jos olemme joka tapauksessa samassa tunnetilassa kuin päähenkilö? Vasta-argumentti: "turpa kiinni, taidehomo".

Itseään kunnioittavan tekotaiteellisen tititöötin on osattava arvostaa negatiivisia tuntemuksia, jos ne palvelevat kokonaisuutta (esimerkiksi eloonjäämiskamppailu voi tuntua ankarammalta, jos ehdimme lievästi tylsistyä). Viiva on piirretty veteen. Joy menetti otteen allekirjoittaneesta kerran tai kaksi, kun se uskottavaan draamaan pidempään keskityttyään palasi kärkevän materiaalin pariin. Usein kun pidän suurpiirteisestä draamasta, kuittaan epäkohdat sanalla "satu". Tämä teos toisinaan pyrkii olemaan aikuisten satu oikein kimaltelevalla tähtipölyllä, mutta sitten se kertoja katoaa pitkiksi ajoiksi ja niin päin pois. Ehkä olemme Joyn muistoissa. Se vaihtelee, miten pää tallentaa erilaiset elämykset. Sydämeni uskoi kokonaisuuteen.

Lawrence on loistava, eikä vain verrattuna Nälkäpeli-saagan päätösosassa harjoittamaansa ilottomaan patsasteluun. 25-vuotias tähti on 10 vuotta liian nuori rooliin, mutta hänellä on auktoriteettia ja Russellin kaitsemana kykyä istuttaa sekaan itsetunto-ongelmia ja muuta mielipahaa ilman ylilyöntejä (kuten Nälkäpeleistä tuttuja satunnaisia räkimiskohtauksia). Ohjaajan anarkiasta huolimatta tämä on kertomus tasapainoisesta ja älykkäästä naisesta, ei tytöstä. Maailma tahtoo hänet kampata, kun hän koettaa tehdä rehellistä työtä. Kertojamummon ennakoidessa, että Joyn kohtalo on uljas, Lawrence saa värisyttää vauvaposkiaan ajatuksen kanssa, jotta nielemme kaiken.

Russellilla on veressään mestariteos. En kehtaa arvailla, miten sen saa sieltä pois, kun yritys on kova ja osa ristiriitaisista elementeistä suutelee toisiaan, jos muutamat lentävätkin toistensa ohi pää edellä seinään. Omaperäisyyden ja tunteellisuuden nälkäni on kova ja tämä teos palveli, tässä faktat tiiviisti.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Silicon Scientis... Kunnon dinosaurus... >

Keskustelut (6 viestiä)

X-Mies

06.01.2016 klo 18.16 2 tykkää tästä

Tämä oli kuraa, Peltonen.
Asko78

06.01.2016 klo 19.52 1 tykkää tästä

Hyvä leffa.
jpoifdssfdjpoi

06.01.2016 klo 20.01 2 tykkää tästä

Arvostelusta paistaa läpi trollaus. Jari yrittää vaan saada kaikki teatteriin katsomaan paskaleffaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.01.2016 klo 20.37 7 tykkää tästä

Pötyä. Yritän selkeästi varoittaa, kun pidän jostakin, mistä monet eivät.
pyyhe

Rekisteröitynyt 28.09.2008

07.01.2016 klo 01.41 2 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Pötyä. Yritän selkeästi varoittaa, kun pidän jostakin, mistä monet eivät.


Kaksi sanaa; Speed Racer (mäkin kyllä tykkäsin siitä)
häh

07.01.2016 klo 11.20

Mitä se tarkoittaa, että pidimme elokuvaa "luonnosteltuna"? Onko se jostain muusta kielestä sana sanalta matkittu väännös. En tajua.

Kirjoita kommentti

61799

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova