Tuorein sisältö

I Love You Phillip Morris

Ensi-ilta: 26.02.2010
Genre: Draama, Komedia, Rikos
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

01.03.2010 klo 14.30 | Luettu: 9939 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tuleva kulttiklassikko I Love You Phillip Morris ei pääse teatterilevitykseen kaikkialla maailmassa. Yksi syy on se, että homofobia on vahvempi ilmiö kuin aikamme suosituin koomikko Jim Carrey. Toinen syy: leffa on sekaisin. Tarina on tosi. Carrey näyttelee älykästä, mutta ei aivan viisasta elämäntapahuijaria Steven Jay Russellia. Russell on huijannut pieniä ja suuria yrityksiä ja paennut vankilasta useita kertoja uskomattomilla tavoilla. Mies sattumoisin on homoseksuaali. Elokuva tekee lupaavan taiteellisen valinnan jo otsikossaan. Russell rakastui vankilassa Phillip Morrisiin (Ewan McGregor). Legendaarisen rakkaustarinan ainekset ovat kasassa, jos uskotaan, että vain Morris todella merkitsi Russellille jotakin. Ajoittain itseasiassa uskoin tähän. Sellainenkin tyylivalinta kuitenkin tehdään, että homous on aivan himskatin hassu juttu: suihinotot ovat elokuvan ykkösvitsejä.

Teinipojille suunnatut tissikomediat voivat haaveilla edustavansa näin huonoa makua! Russell on kaapissa. Salaisuus paljastetaan katsojalle graafisesti ja sitten on luvassa homokliseiden tulva, ikään kuin tämä olisi niitä Hollywoodin korkean konseptin elokuvia, joissa tunnettu koomikko laitetaan näyttelemään mitä lie yes mania tai valehtelija valehtelijaa. I Love You Phillip Morris poukkoilee tyylilajeista, tarinoista ja tunnetiloista toisiin. Se on mielenkiintoista, että Russell on lapsena hylätty, kiltiksi kasvatettu ja uskonnollisen vaimon hankkinut superkaappitapaus. Se on triplasti mielenkiintoisempaa, kun elokuva muuttuu romanttiseksi komediaksi vankilaympäristössä. Se on askel taakse, kun elokuva kertoo Russellin myöhemmistä huijauksista. Morris jätetään tällöin pikkuvaimon asemaan. Tässä ei ole kaikki, vaan konstit kummenevat ja pilvet synkkenevät. Runsaudenpula on tosiasia. Kaikki elämänkertaelokuvien ongelmat ovat läsnä. Normaalin komedian mittainen filmi ei mitenkään kykene käsittelemään kaikkea, ja koska se yrittää, se tuntuu usein eri leffalta kuin äsken.

Carrey tekee tiliä konseptikomedioilla ja uraa kunnianhimoisemmilla rooleilla. Maailmojen yhdistyessä Carrey totisesti on elementissään. Kuminaama vääntyy kiitettävään tahtiin, eikä tämä tunnu olevan niitä suurimpia uskottavuusongelmia, vaan Carrey vaivatta ilmaisee tunteitakin. Elokuvan keskittyessä Russellin ja Morrisin rakkauteen, Carreyn ja McGregorin välillä on oikeasti sitä jotakin jänskää, mitä ei tavoiteta usein heterokomedioissakaan. Teattereissa pyörii muun muassa traileri romanttiselle roskalle Exän jäljillä. On melko turvallista veikata, että Gerard Butlerin ja Jennifer Anistonin suhde jää tätä muovisemmaksi - ja ettei Aniston missään vaiheessa sylkäise otettuaan Butlerilta suihin vain koska se on helppo tapa provosoida. Puhuessani kulttimaineesta, viittaan suosioon yleisöltä, joka on niin sinut homojen kanssa, että ylitseampuva homostelu tuntuu parodialta homofoobikoiden ajatusmaailmasta.

Kehitin sekunniksi harhaluulon, että tahdon nähdä enemmänkin Russell-elokuvia. Se on osoitettavissa, että jos elämänkertafilmillä on muitakin tarkoituksia kuin sivistäminen, fiksuinta on valita rajoittunut näkökulma ja pysyä siinä. Spekuloin, että tässä tapauksessa Morris olisi saattanut olla se osuvampi johtohahmo. Nykyiselläänkin Russell jää etäiseksi. Toilailut tulevat yllätyksinä. Monimutkaisempien huijauksien kulusta ei onnistuta tarjoamaan tyydyttäviä selityksiä, kuten ei kaikkien pienienkään. Monet Russellin vaiheista pikakelataan. Perinteistä perhe-elämää ei kauaa käsitellä. Siispä visionäärin valinta olisi ollut keskittyä tiiviimmin rakkaustarinaan ja antaa mainiolle McGregorille hänen vakiopääroolinsa, jossa hän ihmettelee itseään mielenkiintoisempia hahmoja ja tapahtumia.

Jos tahdomme saada tämän näyttämään epäonnistumiselta, laitamme tämän vasten höynähtäneestä rangaistusvangista kertovaa brittifilmiä Bronson (arvostelu), jossa nähtiin viime vuoden kenties parasta näyttelyä ja jossa heikoista eväistä saatiin aikaiseksi kiinteää purtavaa. Huomattavasti mielenkiintoisemmista tapahtumista huolimatta I Love You Phillip Morris ei tee vastaavaa vaikutusta. Silti Carrey olisi tasan oikea mies tähän rooliin silloinkin, jos joku vähän kunnianhimoisempi ja kyvykkäämpi ohjaaja olisi kiinnostunut aiheesta ensin. Carreyn kyvyillä elokuva elää. Kulttisuosio on taattua ja ansaittua. Aihe ei unohdu, joten ennustan lukevani ennen eläkepäiviäni arvostelun, jossa turistaan että "Carrey oli omalla tavallaan hyvä alkuperäisessä klassikossa", mutta että "uusi versio on vahvempi kokonaisuus".


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Hurt Locker... Stam1na - Viimeinen ... >

Keskustelut (4 viestiä)

aga

01.03.2010 klo 15.18

Haha, viimeinen virke on hauska "uusi versio on vahvempi kokonaisuus" :D.Hollywood tehtailee varmaan useamman uusintaversion siihen mennessä. Muutenkin hyvä arvostelu, kuten yleensäkin.
keisari

01.03.2010 klo 19.35

I Love You JTP! Kyllä näitä sun tekstejä on nautinto lukea
Babilo

02.03.2010 klo 09.38

Itse kävin katsomassa tuossa viikonloppuna ja oli kyllä positiivinen yllätys. Mikä parasta, en tiennyt elokuvasta mitään muuta kuin nimen ja pääosien näyttelijät. Elokuva oli yhtä yllätysten tykitystä ja jätti pitkäksi aikaa virneen naamalleni. Toki homovitsit tanssivat siinä hyvän maun rajalla, mutta kyllä niistäkin selvittiin. Suosittelen kyllä kaikille.
innoissaan

03.03.2010 klo 12.35

Ite odotan innolla elokuvan näkemistä. Jim Carrey voitoon.

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova