Tuorein pelisisältö
Peliarvostelu 10.03.2015 klo 08.23
Huvipuistossa käynti oli lapsuudessani vuoden kohokohta, jos joulua ei lasketa. Innostus näiden laitosten humputuslaitteisiin on kuitenkin vuosien varrella laantunut, vaikka pienenä meriittinä on kuitenkin mainittava, että viime kesänä tuli hurvitelt... Lue lisää
Peliarvostelu 06.03.2015 klo 16.08
Vuonna 1996 ilmestynyt selviytymiskauhun klassikko, Resident Evil, on ehtinyt nähdä monenlaista uudisversiota, porttausta ja jatko-osaa näiden lähes 20 vuoden aikana. Uudisversioista merkittävin on ollut tähän mennessä vuoden 2002 GameCube-remake. Ko... Lue lisää
Peliarvostelu 02.03.2015 klo 18.27
Saints Row on, kuten tunnettua, lyönyt hommat läskiksi jo aikaa sitten. Ensimmäisestä puolivillaisesta GTA-kopiosta oli jo nelosversioon mennessä edetty melkoiseen spedeilyyn, joten en odottanut mitään vähempää tältä itsenäiseltä DLC:ltä. Nyt ei seik... Lue lisää
Peliarvostelu 27.02.2015 klo 18.54
3DS:n StreetPass -toiminto ei ole olemassa, jotta voisit jakaa dataa kätevästi kaverien kanssa. Oikeasti StreetPassin tärkein piirre on kertoa, mitä ne kymmenet kaupungilla tapaamasi nörtit oikeasti pelaavat. Vaikka myyntitilastot antavat osviittaa r... Lue lisää
Peliarvostelu 23.02.2015 klo 10.56
The Order: 1886, vaihtoehtoista vuotta 1886 kuvaava pelikokemus on pelin ohella kuin elokuva. Sonyn suojissa oleva Ready at Dawn -studio on päättänyt tarjota toimintakokemuksen omalla tavallaan, jossa puolen minuutin toimintakohtaus voi äkkiä palata ... Lue lisää
Peliarvostelu 20.02.2015 klo 11.28
Rauhallinen pelivuoden alku on vihdoin saavuttanut sen pisteen, jolloin vuoden ensimmäiset huippupelit saapuvat kauppoihin. Evolvea on odotettu kuin kuuta nousevaa, vaikka pieniä pelonaiheita ennakkobetat ovat pelin päälle tuoneetkin. Luottoa kuitenk... Lue lisää
Peliarvostelu 13.02.2015 klo 18.04
Jos Techlandiin on uskominen, kolmannen maailman turistirysät suorastaan houkuttelevat epäkuollutta lihaa luokseen. Dead Islandin subtropiikki vaihtuu Dying Lightissa Harraniin, fiktiiviseen turkkilaiskaupunkiin, mutta kävelevät kalmat eivät ole selv... Lue lisää
Peliarvostelu 11.02.2015 klo 15.30
Life is Strange on Dontnodin (muistetaan myös pelistä Remember Me) tekemä ja Square Enixin julkaisema viisiosainen episodiseikkailu, jonka pitäisi taas viedä tarinapohjaisten pelien genren uudelle tasolle. Peli seuraa valokuvaopiskelija Maxine "Max" ... Lue lisää
Peliarvostelu 09.02.2015 klo 15.29
Grim Fandango oli aikansa legenda ilmestyessään vuonna 1998. Allekirjoittaneella peli jäi tuolloin demon läpipeluuseen, mikä johtunee 8-vuotiaan pikkumiehen mielenkiinnon kohdistumisesta enemmänkin Crash Bandicooteihin. Remastered-version tullessa ma... Lue lisää
Peliarvostelu 06.02.2015 klo 19.58
#IDARB on erikoinen peli, mutta ehkäpä vielä erikoisempia ovat sen lähtökohta ja kehitysprosessi. Pelin nimi tulee sanoista “It Draws A Red Box”, ja viittaa tekijän, Mike Mikan projektin alkuperäiseen nimeen. Mika heitti tästä Twitteriin yksinkertais... Lue lisää
Peliarvostelu 02.02.2015 klo 20.01
Miekkoja! Noppia! Magiaa! Haltioita! Hexaruutuja! Blackguardsin kaltainen vuoropohjainen ryhmätaktikointi oli vielä muutama vuosi sitten harvinaista nannaa, mutta viime aikoina genre on saanut uutta verta muun muassa XComin, Shadowrun Returnsin ja Wa... Lue lisää
Peliarvostelu 30.01.2015 klo 19.04
Sandmasonissa pelaaja on juuri ison kaivosyhtiön leivissä aloittanut kaivostyöläinen, jonka tulee kulkea mineraaleja etsiessään vaarallisissa maanalaisissa tunneleissa. Siellä, missä valmiita käytäviä ei ole, niitä luodaan; työläisen perustyökalulla ... Lue lisää
Peliarvostelu 26.01.2015 klo 18.03
Sienikansa on Mario-peleissä ollut yleensä sivuroolissa, mutta Super Mario 3D Worldissa Captain Toad sai estradiaikaa pienissä puzzlekentissä, joita ratkottiin katselukulmaa käännellen ja tasoloikkien. Idea toimi ja niinpä Nintendo päätti laajentaa s... Lue lisää
Peliarvostelu 16.01.2015 klo 14.07
Lapsuudessani, josta hälyttävästi on kulunut jo yli 25 vuotta, oli yksi peli ylitse muiden: Elite. Kun muissa avaruuspeleissä oli kolme elämää, alus ja vastassa ylivoimainen vihollinen, David Brabenin ja Ian Bellin eepos (alkujaan vuodelta 1984) heit... Lue lisää
Peliarvostelu 12.01.2015 klo 15.44
Toisinaan raja mobiilipelien ja käsikonsolipelien välillä on yllättävän häilyvä. Etenkin PS Vita kosketusnäyttöineen tuntuu houkuttelevan puoleensa nimikkeitä, joista jokainen haluaa olla oman elämänsä Flappy Bird. Teknisesti kunnianhimoa löytyy toki... Lue lisää
Peliarvostelu 09.01.2015 klo 11.57
Singstarit ovat laulattaneet suomalaisia jo vuosikymmenen ajan. Nyt pelisarja siirtyy Playstation 4:n aikakauteen ja samalla peli uudistuu enemmän kuin koskaan. Pelisarjan aiemmat osat ovat olleet hyvinkin samankaltaisia valikoista ja pisteenlaskusta... Lue lisää
Peliarvostelu 07.01.2015 klo 18.30
Ja tapahtui niinä päivinä, että Nintendolta saapui uusi Smash Bros, eikä kukaan V2.fi:n toimituksesta ollut sydämeltään Smash-addikti. Ehkä tätä peliä ei ole odotettu aivan yhä paljon kuin jotkut erään partaveikon toista tulemista, mutta Smash Bros -... Lue lisää
Peliarvostelu 05.01.2015 klo 14.43
Sherlock Holmesin tapasimme pelissä viimeksi reilu pari vuotta sitten. Tapaaminen ei ollut täysin onnistunut, mutta jäin silti jälkeenpäin kaipaamaan tätä kohtaamista. Frogwaresin edellinen Sherlock-peli, The Testament Of Sherlock Holmes, oli monella... Lue lisää
Peliarvostelu 02.01.2015 klo 16.16
Lara Croft and the Guardian of Light menestyi muutama vuosi sitten toisenlaisena Tomb Raider -pelinä: isometrisestä perspektiivistä kuvattu kahden hengen yhteispeli keräsi paljon positiivista huomiota. Ideana oli, että Laralla ja tämän maya-soturikav... Lue lisää
Peliarvostelu 01.01.2015 klo 23.08
Geometry Wars –pelejä on pelattu jo yli kymmenen vuoden ajan. Pelisarjan ensiesitys nähtiin Project Gotham Racing 2 –pelissä, jossa autoilun välissä saattoi sukeltaa kevyen räiskintäminipelin maailmaan. Sittemmin sarja on saanut jatkoa muun muassa Xb... Lue lisää
Peliarvostelu 31.12.2014 klo 12.16
Pokemon-perhe on tuupannut ulos jos jonkinlaisella jalometallilla nimettyä serkkua tasaisin väliajoin viimeisen kahdeksantoista vuoden ajan. Uudelleenversiointi on tässä sukupuussa enemmänkin sääntö kuin poikkeus, joten käsikonsolien kehittyessä myös... Lue lisää
Peliarvostelu 29.12.2014 klo 22.40
Traveller’s Tales on vauhdissa, sillä joulumarkkinoille saatiin jo vuoden kolmas Lego-peli. Perinteisesti laadukkaat, hyvin kaksinpelaamiseen soveltuvat pelit ovat olleet tervetullut lisä valikoimaan, mutta joko alkaa tulla raja vastaan? Ehkä vähän. ... Lue lisää
Peliarvostelu 27.12.2014 klo 12.45
Mitä sitä kiertelemään. Ensivaikutelma Fantasy Lifesta toi itselleni hämäävästi mieleen DS-alelaarista kympillä irtoavat, pikkuveljelle Lanzaroten lentomatkaa varten ostettavat skeidapelit. Yllätys oli kova, kun taustajoukoista paljastuivatkin sekä L... Lue lisää
Peliarvostelu 26.12.2014 klo 11.00
Ubisoftin Assassin’s Creed muistuttaa jo vuosipäivitystahdiltaan urheilupelejä. Jokavuotinen historiaspektaakkeli on tutustuttanut pelaajille niin renesanssiajan Italiaa kuin ristiretkien Lähi-Itää. Tämän syksyn tuplajulkaisuissa esitellään Ranskan v... Lue lisää
Peliarvostelu 23.12.2014 klo 13.58
Syksyn lupaava kevyempien autopelien kattaus täydentyi lopulta, kun Forza Horizon 2:n ja Driveclubin seuraksi saatiin se kolmas suuri panostus, Ubisoftin näkemys sosiaalisesta vapaan maailman autoilusta. Tavallaan The Crew'n voi katsoa yhdistele... Lue lisää
Peliarvostelu 19.12.2014 klo 09.30
Disney Infinity 2.0 on ruma kohelluspeli lapsille ja monipuolinen ohjelmalelu. Mikäli rakastat Disneyn hahmoja tai Marvelin supersankareita, älä leukaa auo, mulkoile, kun rukouksiisi vastataan. Anna tulla, sano toivomus: jos löytyy listaa kilsakaupal... Lue lisää
Peliarvostelu 15.12.2014 klo 14.20
Väsyttääkö sinua ravata samoissa tunkkaisissa turistirysissä vuodesta toiseen? Kaipaatko uusia kokemuksia, aitoja alkuperäiskulttuureja sekä häikäiseviä maisemia? Ota suunnaksesi Kyrat, missä miehet ovat miehiä, naiset naisia ja elefanteilla ratsasta... Lue lisää
Peliarvostelu 12.12.2014 klo 14.22
Tulevaisuuden maapallolla resurssien haaskaus on rangaistavin mahdollinen teko, ja jokainen perustarve uhrauksia vaativa palkinto. Näistä lähtökohdista ponnistaa japanilainen toimintarope Freedom Wars, joka yhdistää dystooppiset kauhukuvat sekä hifis... Lue lisää
Peliarvostelu 09.12.2014 klo 20.49
LittleBigPlanet oli edelläkävijä peleissä, jotka hyödyntävät käyttäjien luomaa sisältöä. Toki sitä oli tehty aiemminkin ja muun muassa Minecraft on nyt osoittanut, kuinka uskomattomia suorituksia pelaajat voivat tehdä, kunhan heille antaa työkalut. P... Lue lisää
Peliarvostelu 08.12.2014 klo 17.16
Atarin comeback on jo itsensä parodiaa. Firma on tehnyt jotain kiistattoman legendaarista viimeksi noin 25 vuotta sitten, mutta yhä edelleen taskulaskinmiehet ajattelevat, että koska keski-ikäistyvät nörtit tykkäävät pitää Atari-paitaa, voidaan tuote... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu