Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 19.12.2018 klo 11.00
Kaksi erilaista näkemystä Nintendon eShopin kauppaehdoista suhteessa EU:n lainsäädäntöön on viemässä Nintendoa nyt oikeuteen Saksassa, jossa Euroopan Nintendo sijaitsee. Eurogamer kertoo, että jupakka alkoi Norjasta, jonka kuluttaja-asiamiehet ovat... Lue lisää
Peliuutinen 16.12.2018 klo 14.00
Final Fantasy XV:n (arvostelu) tien päätöspiste alkaa olla jo näkyvissä, sillä teoksen viimeinen laajennus julkaistaan alkuvuodesta. Episode Ardyn -niminen alustustarina paljastaa syitä sille, miksi Ardyn alkujaan muuttui kostonhimoiseksi konnaksi.... Lue lisää
Peliuutinen 14.12.2018 klo 13.00
Ei muuta kuin kättä lippaan Epic Gamesille, joka on ollut kaikilla alustoilla ristiinpelattavien pelien äänenkannattajana yksi äänekkäimmistä - Fortnite etunenässä. Firma on nimittäin ilmoittanut, että ensi vuonna se aikoo antaa crossplay-teknologi... Lue lisää
Peliuutinen 13.12.2018 klo 20.00
Switchin hurjastelijat pääsevät tänään suhaamaan sorateille, sillä V-Rally 4 on parkkeerannut kilvanajonsa Nintendon konsolille. Kilpakonsoleille ja PC:lle jo aiemmin sykysyllä julkaistu kaahailu sai samalla julkaisutrailerinsa. V-Rally 4 tarjoa... Lue lisää
Peliuutinen 13.12.2018 klo 14.00
Viikatemiehen sijaisena Flipping Death on Zoinkin tekemä puzzle-tasoloikka-seikkailupeli, jossa Penny Doewood, eli pelin päähahmo kuolee heti alkumetreillä. Hänen tarinansa ei lopu siihen, vaan Penny saa vahingossa paikan Kuoleman sijaisena. Pelaa... Lue lisää
Peliuutinen 13.12.2018 klo 13.00
Nintendon pienet "Classic"-konsolit ovat elinkaarensa aikana olleet haluttuja, loppuunmyytyjä, riistohinnoiteltuja ja sitten taas myynnissä. Hollywood Reporterin haastattelussa Nintendo of American pääjohtaja Reggie Fils-Aime on nyt kertonut, että ... Lue lisää
Peliuutinen 13.12.2018 klo 11.00
Switch Onlinen kuukausimaksuun kuuluvat ilmaiset NES-pelit ovat jälleen täydentyneet ja tässä kuussa pelattavaksi saapuivat: Adventures of Lolo Ninja Gaiden Wario's Woods Ihan kova kolmikko siis. Lisäksi mukaan on ympätty tällä kertaa kaks... Lue lisää
Peliuutinen 12.12.2018 klo 22.00
Jos Red Dead Redemption 2 ei tyydyttänyt länkkärinälkää tai tyydytti verenhimoa liiankin kanssa, oireisiin on luvassa lääke El Hijo. "Väkivallattomaksi, spagettiwesterniä huokuvaksi hiippailuteokseksi" luonnehdittu seikkailu vie pelaajat länkkär... Lue lisää
Peliuutinen 12.12.2018 klo 18.00
SNK 40th Anniversary Collection ei sellaisenaankaan ole hullumpi paketti retron ystäville, mutta nyt pelikokoelmaan on tullut päivitys ja tämäntyylisistä päivityksistä voisivat muutkin firmat ottaa mallia! Kokoelman omistajille on nimittäin tarjolla ... Lue lisää
Peliuutinen 11.12.2018 klo 18.00
Punkkarisimpanssi? Karvainen jättipääsiili? Kompastunut turri? Kaikki nämä ajatukset saattavat herätä Sonic the Hedgehog -elokuvan teaser-julisteesta. Eurogamer kertoo tekijöiden perustelleen rakastetun sinisiilin uutta ulkoasua sillä, että "olisi... Lue lisää
Peliuutinen 10.12.2018 klo 15.24
Kuinka monta torillemenoa onkaan menetetty, kun ei ole juhlistettu jokaista Halo-pelisarjan osien 1-3 julkaisua? Bungien taiteellisena johtajanahan toimi kaikkien niiden aikana Marcus Lehto, jolla selvästi on suomalaisia sukujuuria (täällä Bungie j... Lue lisää
Peliuutinen 10.12.2018 klo 13.16
Kauan odotettu Super Meat Boy Forever (PC, X1, PS4, Switch) on saanut viimein julkaisuajankohdan, ilmoittaa Team Meat. Tarkkaa päivää pelille ei löyty lukkoon, mutta kaiken pitäisi olla valmista kauppojen hyllyille huhtikuussa 2019. Sitten taas kuo... Lue lisää
Peliuutinen 09.12.2018 klo 17.00
Konkurssiin ajautuneen Telltalen loppu vaikutti olevan The Walking Deadin päätöskauden loppu, mutta fanien onneksi elävien kuolleiden invaasio ei pääty ihan niin helposti. Sunbound Gamesin suojiin päätynyt saaga palaa päätösmatkalleen tammikuussa, ... Lue lisää
Peliuutinen 08.12.2018 klo 17.00
Jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt Tales of Vesperia uusitaan alkuvuodesta nykyalustoille, ja sitäkös kelpaa esitellä ennakkoon. Perijapanilaista animetyyliä maiskutellaan tuoreella trailerilla japaniksi, mutta sehän ei toiminnan ja visuaalisen tyyli... Lue lisää
Peliuutinen 08.12.2018 klo 09.00
Tampereelta kajahtaa isoja sanoja, suuria laukaustenryöpsähdyksiä sekä muinaisten jumalten epäpalvontaa. Vanha kunnon kauhumaakari Lovecraft näet koettaa kutsua jumalia maan päälle tekemään selvää ihmiskunnasta, mutta ei hätää, keksijänero Tesla t... Lue lisää
Peliuutinen 07.12.2018 klo 20.00
Tänään Switchille julkaistu Super Smash Bros. Ultimate pitää katsetta jo tukevasti tulevassa. The Game Awards -gaalassa paljastettiin teoksen ensimmäinen lisäsisältösoturi. Tekijätiimin hihasta paljastui ässän sijasta Jokeri. Persona 5 -sarjasta... Lue lisää
Peliuutinen 07.12.2018 klo 09.36
The Game Awards on paisunut vuosittaisena tapahtumana sen verran suureksi, että sen jakamia vuoden peli -palkintoja voidaan kutsua tavallaan pelialan Oscareiksi. Viime yönä ne taas jaettiin ja voittaja on toki siitä muutaman pelin joukosta, jota vo... Lue lisää
Peliuutinen 07.12.2018 klo 07.30
The Game Awardsissa paljastui pitkäikäisen taistelupelisarja Mortal Kombatin seuraava ja hyvinkin väkivaltainen osa. Kehittäjätiimi Netherrealm Studiosin pomo Ed Boon kävi lavalla paljastamassa, että Mortal Kombat XI (Switch, PS4, X1, PC) saapuu jo... Lue lisää
Peliuutinen 07.12.2018 klo 07.00
Marvelin supersankarit ovat olleet sen verran kiireisiä leffojen, tv-sarjojen sekä muiden seikkailujen saralla, että takavuosina suosittu Marvel Ultimate Alliance -pelisarjalle ei ole jäänyt aikaa. The Game Awardsissa kuitenkin paljastettiin, että ... Lue lisää
Peliuutinen 07.12.2018 klo 06.30
Huhut eivät jääneet pelkiksi juoruiksi, sillä The Game Awardsissa saatiin odotettu ja kauan kaivattu ilmoitus Crash Team Racingin paluusta. Ensi kesänä radalle kurvaava paketti kulkee lisänimellä Nitro-Fueled. Luvassa on vuonna 1999 julkaistun t... Lue lisää
Peliuutinen 06.12.2018 klo 23.00
Vuoden parhaat pelit palkitaan yöllä The Game Awardsissa, mutta sehän on vain toissijainen syy tarjota lähes E3-veroinen paketti uusia trailereita ja pelipaljastuksia. Yöllä esitettävän tapahtuman sisältö uutisoidaan aamulla luonnollisesti kattavas... Lue lisää
Peliuutinen 06.12.2018 klo 22.00
Switchin retrokirjastoa kasvatetaan ensi viikolla jälleen kolmella uudella nimikkeellä. Luvassa on niin ninjailua, Mario-maailmasta tuttu konna kuin Lolon seikkailuja. Joulukuun 12. päivä ilmestyvän trion muodostavat Ninja Gaiden (1988), Wario's... Lue lisää
Peliuutinen 05.12.2018 klo 21.00
Torstain ja perjantain välisenä yönä pidettävässä The Game Awardsissa on odotettavissa häkellyttävä määrä paljastuksia ja trailereita. Ennakkospekulaatiot ovat kiihtyneet myös Switchin tarjonnan suhteen, sillä ruotsalaislähde vihjaa Metroid Prime -... Lue lisää
Peliuutinen 04.12.2018 klo 22.00
Crash Team Racingin paluu nostattaa jälleen päätään huhuissa. Crashin tasoloikkaseikkailujen paluu Crash Bandicoot N. Sane Trilogyssa oli valtaisa kaupallinen menestys, joten kaahailuklassikon paluu tuskin on muuta kuin ajan kysymys. Myllyä on t... Lue lisää
Peliuutinen 04.12.2018 klo 17.00
Eurogamer uutisoi, että tänään julkaistavaksi aiottu Battlefield 5:n ensimmäinen ilmainen lisäsisältö ei pääsekään vielä pelaajien ruuduille. Chapter 1: Overturen piti aloittaa BF5:n Tides of War -sisältöpalvelu, mutta DICE ei julkaisekaan sitä tän... Lue lisää
Peliuutinen 03.12.2018 klo 20.00
Pelisarjoja ja -studioita varsin aktiiviseen tahtiin ostava THQ Nordic ilmoittaa käyneensä jälleen kaupoilla. Tällä kertaa ostoskoriin on tarttunut 1990-luvun lopun klassikkona muistettava Carmageddon. Carmageddonin oikeudet siirtyivät THQ Nordi... Lue lisää
Peliuutinen 02.12.2018 klo 17.00
Mainiolla ja kehutulla Batmanin Arkham-saagallaan suosiota kerännyt Rocksteady on jo pitkään liitetty huhuissa omaan Teräsmies-peliin. Mikäli Game System Requirementsin listausta on uskominen, Superman: The World's Finest todellakin on kehitteillä.... Lue lisää
Peliuutinen 02.12.2018 klo 11.00
PC:llä jo viime vuonna nähty The First Tree tuo ketutuksen nyt myös konsoleille. Viikonlopun alla Switchille, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle julkaistu tunnelmallinen seikkailu esittäytyy tekijöiden toimesta pitkällä pelikuvapätkällä. Lähes 40 ... Lue lisää
Peliuutinen 30.11.2018 klo 11.00
Sega tiedottaa, että tulevaan Team Sonic Racing -peliin on lisätty uusi Whale Lagoon -rata. Kuten nimestä voi päätellä, kilpa-ajo päätyy radalla myös meren syvyyksiin. Peli saapuu 21. toukokuuta 2019 (PS4, X1, Switch, PC) ja uuden kentän taustamusi... Lue lisää
Peliuutinen 29.11.2018 klo 20.00
Maalisuoralla riittää jyriseviä hevosvoimia, kun Codemastersin julkaisema ja Feral Interactiven kehittämä GRID Autosport kurvaa Switchin lähtöruutuun. Realistisemmalla otteella kaahavan teoksen kerrotaan ilmestyvän Nintendon konsolille ensi vuoden ... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu