Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 19.00
Paul Walkerin kuoleman vuoksi toistaiseksi hyllytetty Fast & Furious 7 yrittää hyödyntää kohtauksia, jotka Walker ehti filmata. Aiemmin on puhuttu jopa siitä, että kuvaukset aloitetaan alusta, ja sekin on yhä mahdollista. Osien 3-7 kirjoittaja Chr... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 18.20
Turisas suuntaa mittavalle Euroopan kiertueelle tammikuun lopulla. Bändin lämppärinä toimii jo Amorphis-kierroksen tehnyt jenkkiorkesteri Starkill. Kiertueen ensimmäinen keikka on Ruotsissa 31.1. ja viimeinen Moskovassa 30.3. Turisas on ilmoitt... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 18.00
Steven Spielbergin ja Peter Jacksonin suunnittelemaa Tintti-trilogiaa ei ole hyllytetty. Jackson kertoo ohjaavansa oman Tintti-elokuvansa heti kun hän on selvinnyt Hobitti-trilogiasta. Jatko-osa odottaa vain häntä. (Jacksonin ei alunperin ollut tarko... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 17.00
Viime vuonna kerrottiin että romaanisarja Shannara on kääntymässä tv-sarjaksi. Edistystä on tapahtunut. Sarjan kodiksi on vahvistumassa MTV (Music Television). Pilottijakson ohjaajaksi on kiinnitetty Jon Favreau, joka tunnetaan parhaiten Iron Man -el... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 16.00
The Fifth Beatle tulee olemaan ensimmäinen bändistä The Beatles kertova elokuva, joka saa vapaasti hyödyntää bändin musiikkia. Musikantteihin elokuva ei varsinaisesti keskity, vaan heidän nuoreen manageriinsa Brian Epsteiniin, joka löysi heidät ja ol... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 14.08
The Prodigy on julkistettu Britannian Sonispheren kolmanneksi pääesiintyjäksi. Muut mahtinimet ovat Metallica ja Iron Maiden. The Prodigy on perjantain päänimi. Kahtena edellisenä vuonna väliin jäänyt Sonisphere-festari järjestetään Knebworthis... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 14.07
Ridley Scott jatkaa projektien haalimista. Hänen tiiminsä on hankkinut oikeudet nuorille aikuisille suunnattuun fantasiaromaaniin Fae. Viime kesänä julkaistu romaani siskoksilta Colet & Jasmine Abedi on trilogian avausosa. Päähenkilö on 16-vuotia... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 11.53
Elokuvan Dawn of the Planet of the Apes ensimmäinen traileri nähdään ensi viikolla. Julisteet aloittavat mainoskampanjan. Leffa kertoo tapahtumista 10 vuotta Apinoiden planeetan synnyn (Rise of the Planet of the Apes) jälkeen. Virus on tuhonnut useim... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 09.43
Britney Spearsin tuore albumi Britney Jean myi USA:ssa debyyttiviikollaan ainoastaan 107 000 kappaletta, yltäen Billboardin albumilistalla sijalle 4. Kyseessä on Britneyn huonoin albumin avausviikko - Britneyn debyyttikiekko ...Baby One More Time sa... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.12.2013 klo 09.36
Sukupolvensa arvostetuimpiin taiteilijoihin lukeutuva laulaja ja lauluntekijä sekä rock-runoilija Patti Smith saapuu ensi kesänä Pori Jazziin. Smith esiintyy Porissa lauantaina 19. heinäkuuta. Edellisenä päivänä Kirjurinluodossa nähdään yhdysvaltalai... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.12.2013 klo 23.05
Edge of Tomorrow on samantapainen elokuva kuin Päiväni murmelina, mutta erojakin on muutama. Päähenkilö joutuu elämään saman päivän yhä uudestaan, mutta Edge of Tomorrowissa kyseessä ei ole harmiton päivä, vaan päivä jona ihmiskunta kärsii karvaan ta... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.12.2013 klo 20.24
Iron Maiden esiintyy Ruotsin Bråvalla-festivaalilla, joka järjestetään 26.6.- 28.6. Norrköpingissä. Iron Maidenin muita vahvistuneita festarikeikkoja: Fortarock, Nijmegen, Alankomaat/ 31.5 Rock Am Ring / Rock Im Park, Saksa/ 5.6 - 9.6 Gree... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.12.2013 klo 14.16
Yhdeksänkymmentäluvun suuret nimet täyttävät helmikuussa Kaapelitehtaan massiivisella ja ainutlaatuisella kattauksella. Lauantaina 8. helmikuuta järjestettävä We Love the 90´s Helsinki -tapahtumassa nähdään suurimmat pohjoismaiset ysärinimet eli edel... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.12.2013 klo 13.29
Britannian myydyin albumi vuonna 2013 on poikkeuksellisesti tuttu listan kärjestä jo viime vuodelta. Emeli Sanden Our Version of Events ilmestyi alkuvuodesta 2012. Levy oli vuoden 2012 myydyin albumi Britaniassa ja levy yltää vastaavaan suoritukseen ... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.12.2013 klo 11.07
1980-luvun alussa äänitetty Johnny Cash -albumillinen materiaalia, joka päätyi aikoinaan hyllylle...Out Among the Stars julkaistaan 21.3.2014 (Pohjois-Amerikassa 25.3.2014). Columbia Records jätti aikoinaan nauhat julkaisematta - popimpi countryty... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.12.2013 klo 10.12
Idolsin 10-vuotisjuhlakausi saa jatkoa 13. joulukuuta julkaistavan kokoelmalevyn myötä. Levy sisältää 12 kappaletta, jotka ovat kahdessa ensimmäisessä livelähetyksessä kuultuja suomiklassikkoja. Kokoelmalla kuullaan mm. Alma Miettisen tulkitsema ... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 22.00
Minibudjetin hirviöelokuvan Monsters esikoisenaan ohjannut Gareth Edwards tuo ensi kesänä valkokankaille uuden amerikkalaisen Godzillan. Rooleissa nähdään Aaron Taylor-Johnson, Bryan Cranston, Elizabeth Olsen ja Ken Watanabe. Japanilaiset haukkuivat ... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 21.00
Jason Momoa on liittymässä nimeämättömään elokuvaan, jossa Batman ja Teräsmies kohtaavat toisensa. Ei ole tiedossa mistä roolista hän neuvottelee. Kuten myös lähdelinkin takana spekuloidaan, roisto Doomsday ja sankari Metsästäjä Marsista (Martian Man... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 20.05
Toimintajännäri Jack Reacher: Tappajan jäljillä (Jack Reacher) perustui kirjailija Lee Childin Reacher-sarjan yhdeksänteen romaaniin One Shot. Välistä jää jälleen kahdeksan osaa, sillä elokuvan jatko-osa perustuu romaaniin Never Go Back, joka on sarj... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 19.05
Julkkisten suosio vaikuttaa toisinaan kasvavan heidän kuolemansa hetkellä, eikä silloin kannata ryhtyä fanien kanssa väittelemään. V2.fi:n leffalista muistelee muitakin tilanteita, joissa julkkiksen kuolema on ollut sekä surullinen että kiusallinen a... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 14.50
Tuska-festivaali rokataan jälleen 27.–29. kesäkuuta Helsingin Suvilahdessa. Tuska on julkistanut tulevan kesän artistinimiä, joista Carcass on varmasti hyvinkin odotettu vieras. Myös Bring Me The Horizon sekä Philip H. Anselmo & The Illegals saapu... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 11.42
Sonisphere julkistaa lisää artistinimiä. Keskiviikkona 28. toukokuuta Helsingin Hietaniemen rannalla järjestettävään tapahtumaan on jo julkistettu Metallica ja Slayer. Uusina niminä mainitaan Mastodon, Ghost ja Gojira. Lipunmyynti käynnistyy t... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 10.29
Ensi kesänä 4.-6. heinäkuuta juhlittava Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäiset artistinimet. Phoenix, Caribou, The 1975, Vesa-Matti Loiri, Cheek, Children of Bodom, Kolmas Nainen, Haloo Helsinki!, Sanni ja Lost Society nähdään Ruissalon lauteilla.... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 10.25
Elokuvassa Jupiter Ascending Mila Kunis näyttelee siivoojaa, jolla on samat geenit kuin universumin kuningattarella. Kera Channing Tatumin ja Sean Beanin hän päätyy seikkailemaan tieteistoimintatyyliin. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat Lan... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.12.2013 klo 09.44
Metallica soitti viikonloppuna keikan Etelämantereella. Carlinin tutkimusaseman alueella soitettu "kutsuvieraskeikka" tuo bändille huikean ennätyksen - Metallica on vuoden aikana esiintynyt kaikilla seitsemällä mantereella! Tiettävästi Metallican saa... Lue lisää
Viihdeuutinen 09.12.2013 klo 20.30
Nälkäpeli - Vihan liekit oli Suomessa kolmannenkin viikonloppunsa suosituin elokuva. Vihan liekit on jo noussut vuoden toiseksi katsotuimmaksi ulkomaalaiseksi leffaksi: edellä on vain kotimaisia hittejä ja animaatio Itse ilkimys 2. Viikonlopun kat... Lue lisää
Viihdeuutinen 09.12.2013 klo 19.27
X-Men: Apocalypse valmistuu vuonna 2016. Näin paljasti Bryan Singer, eli elokuvien X-Men, X2 ja X-Men: Days of Future Past ohjaaja ja elokuvan X-Men: First Class tuottaja. Lisätietoja tippuu muista lähteistä. Singer ohjaa elokuvan itse. Ensi-ilta ... Lue lisää
Viihdeuutinen 09.12.2013 klo 16.45
Tekijöiden toimesta psykoseksuaaliseksi trilleriksi kuvailtu Nurse 3D kohahdutti julisteellaan (löytyy alta) hieman ennen kuin kuvaukset alkoivat. Kuvaukset alkoivat ja päättyivät vuonna 2011. IMDb:n mukaan elokuva on nähty Yhdistyneissä arabiemiirik... Lue lisää
Viihdeuutinen 09.12.2013 klo 15.34
Kohuttu Miley Cyrus saapuu toukokuussa Bangerz Tour -kiertueen myötä Suomeen. Cyrus nähdään Helsingin Hartwall-Areenalla 1.6.2014. Liput tulevat myyntiin 16.12. Ennen Helsinkiä Miley Cyrus nähdään Oslossa ja Tukholmassa. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 09.12.2013 klo 15.30
Komedialle Bill & Ted's Excellent Adventure suunnitellaan yhä toista jatko-osaa, kertoo Keanu Reeves. Reevesin mukaan käsikirjoitus on olemassa, mutta se pitää kirjoittaa uusiksi, sillä tällä hetkellä elokuvan tekeminen maksaisi 400 miljoonaa dollari... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

