Tuorein sisältö

Tuorein viihdesisältö

Kanye West hylkäsi tuhdin Las Vegas -diilin

Viihdeuutinen 27.10.2014 klo 15.52

TMZ:n tietojen mukaan räppäri Kanye West on kieltäytynyt 4,5 miljoonan dollarin Las Vegas -diilistä. Tiettävästi Westille tarjottiin diiliä, johon olisi kuulunut yhdeksän keikan kokonaisuus (kolme keikkaa viikossa). West olisi siis tienannut puoli... Lue lisää

0 kommenttia


Se oli sinusta kiinni, mikä oli viikonlopun katsotuin elokuva

Viihdeuutinen 27.10.2014 klo 15.40

Kävitkö katsomassa Mielensäpahoittajan viikonloppuna? Sinusta johtuen leffa palasi katsojatilastojen kärkeen; sinusta johtuen V2.fi käyttää vanhaa uutiskuvaa. Labyrintti oli viikonlopun katsotuin uutuus myytyään yhden (1) lipun vähemmän kuin Miele... Lue lisää

1 kommentti


Ridley Scott tuo Ebolan televisioon

Viihdeuutinen 27.10.2014 klo 14.36

Ridley Scott tuottaa minisarjan The Hot Zone, joka perustuu Richard Prestonin samannimiseen kirjaan vuodelta 1994. Kirja kertoo tositarinan verenvuotokuumetta aiheuttavien virusten kuten Ebolan leviämisestä. Scott ja kumppanit hankkivat oikeudet k... Lue lisää

0 kommenttia


Spiritismilautaan perustuvasta leffasta hitti Yhdysvalloissa

Viihdeuutinen 27.10.2014 klo 13.15

Ouija oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Hasbron nykyään markkinoima spiritismilauta Ouija on vilahtanut lukuisissa henkiä käsittelevissä kauhutarinoissa, joten kenties lauta ansaitsi ikioman (lyttyyn haukutun) rainan. Pienen budjetin ... Lue lisää

0 kommenttia


Fast & Furious -sarja on nyt Furious-sarja...?

Viihdeuutinen 27.10.2014 klo 12.13

Hurjapäät-sarjan eli The Fast and the Furious -sarjan eli Fast & Furious -sarjan omalaatuinen nimeämispolitiikka jatkuu. Seuraavan elokuvan nimi on englanniksi Furious 7. Ensimmäinen osan nimi on The Fast and the Furious. Viidennen osan nimi on... Lue lisää

6 kommenttia


Ruotsalaisorkesterin keikkabussi tulessa, kohtalokas onnettomuus enemmän kuin lähellä

Viihdeuutinen 27.10.2014 klo 00.10

Ruotsalainen industrial metal -ryhmä Deathstars koki kovia lauantai-aamuna Itävällan alppien juurella. Grazista liikkeelle lähtenyt orkesterin keikkabussi syttyi yllättäen tuleen ja ainekset kohtalokkaalle onnettomuudelle olivat enemmän kuin lähellä.... Lue lisää

0 kommenttia


Lex Luthor liittyy Itsemurharyhmään?

Viihdeuutinen 25.10.2014 klo 16.40

Julkistetuista DC-elokuvista Suicide Squad on erikoisin. Kyseessä on "Likainen tusina superroistoilla". Roistot ovat jääneet kiinni ja hallitus muodostaa heistä ryhmän, joka suorittaa vaarallisia tehtäviä. Kuten monet ammattilaisnörtit ovat huomau... Lue lisää

6 kommenttia


Marvel ja Uutisankkuri-ohjaaja ovat yhä puheväleissä

Viihdeuutinen 25.10.2014 klo 15.35

Kun ohjaaja Edgar Wright jätti Marvel-elokuvan Ant-Man, Uutisankkuri-mies Adam McKay oli ehdolla korvaajaksi. Ohjaajan pesti meni Peyton Reedille, mutta myös McKayn kädenjälki näkyy elokuvassa, sillä hänet palkattiin hiomaan käsikirjoitusta. Hän kirj... Lue lisää

0 kommenttia


Captain Phillips -ohjaaja alittaa Berliinin muurin

Viihdeuutinen 25.10.2014 klo 14.32

Paul Greengrass on kiinnitetty draamajännärin The Tunnels ohjaajaksi. Elokuva kertoo "kertomatta jääneen tositarinan". Ennen Berliinin muurin murtumista ryhmä länsisaksalaisia yritti auttaa lähimmäisensä muurin paremmalle (vauraammalle, vähemmän ... Lue lisää

0 kommenttia


Ihmiskunta muuttuu entistä tyhmemmäksi

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 17.30

Arthur Herzogin tieteisromaanin I.Q. 83 pohjalta tehdään elokuva. Tarina kertoo tiedemiehistä, jotka luovat vahingossa tehokkaasti leviävän viruksen, joka laskee ihmisten älykkyyttä. Tiedemiehet yrittävät löytää parannuskeinon, mutta kun kansa vajoaa... Lue lisää

6 kommenttia


Christian Bale on Steve Jobs

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 16.20

Käsikirjoittaja Aaron Sorkin vahvistaa (alta löytyvässä videossa), että Christian Bale tulee näyttelemään edesmennyttä Steve Jobsia Sonyn tuottamassa draamassa. Elokuvasta on viimeaikoina käytetty työnimeä Jobs, mikä on erikoista, sillä myös vuonna 2... Lue lisää

1 kommentti


Elijah Wood hyysää raisua runoilijaa: traileri

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 15.20

Taiteellinen, tositapahtumiin perustuva draamakomedia Set Fire to the Stars kertoo Elijah Woodin näyttelemästä kriitikosta ja aloittelevasta runoilijasta John M. Brinninistä, joka saa luvan huolehtia esikuvastaan, joka saapuu ensimmäistä kertaa Yhdys... Lue lisää

0 kommenttia


Elohopea jatkaa X-Men-universumissa

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 14.16

Supernopea Elohopea (Quicksilver) vieraili elokuvassa X-Men: Days of Future Past ja hoiti keikkansa niin tehokkaasti, että muut mutantit olivat vaarassa jäädä työttömiksi. Hahmo heivattiin tarinasta. Apulaisohjaaja Brian Smrz paljastaa, että Eloho... Lue lisää

0 kommenttia


Faneille One Direction -liput jo ennakkoon

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 11.25

Poikabändisuosikki One Direction julkisti eilen lisää päiviä hartaasti odotetulle On The Road Again 2015 stadionkiertueelleen, joka vie yhtyeen Euroopan lisäksi Australiaan,Japaniin ja Kaakkois-Aasiaan. Uudet lisäpäivät käynnistyvät kuudella Euroo... Lue lisää

0 kommenttia


Metalorgy Goes Xmas Nosturissa, se raskaampi joulutuokio

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 08.53

Helsingin Nosturissa koetaan raskaampi joulutuokio Metalorgy Goes Xmas Vol 3 -tapahtuman toimesta. Joulukuun 19. päivä 2 Times Terrorin, One Morning Leftin, Turmion Kätilöiden ja Fear Of Dominationin tahtiin "lirautetaan kauneimmat joululaulut". L... Lue lisää

0 kommenttia


Battle Beast julkaisee tammikuussa

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 01.30

Kotimainen metalliryhmä Battle Beast julkaisee kolmannen albuminsa Unholy Savior 9.1.2015. Bändi suuntaa tammikuussa Euroopan kierrokselle yhdessä Sabatonin kanssa. Unholy Savior: 01. Lionheart 02. Unholy Savior 03. I Want The World….And E... Lue lisää

0 kommenttia


Jenkkibändi haukkuu pystyyn Children Of Bodomin faniyhteisön

Viihdeuutinen 24.10.2014 klo 00.03

Metalliryhmä Machine Head perui syksyisen Pohjois-Amerikan kierroksensa levytyskiireisiin vedoten. Tapahtuma tuli yllätyksenä kotimaiselle Children Of Bodomille, jonka oli tarkoitus kiertää Machine Headin kaverina. Bodomin Alexi Laiho vuodatti tuo... Lue lisää

3 kommenttia


Steve Coogan perii Philip Seymour Hoffmanin komediasarjan

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 21.04

Philip Seymour Hoffman ehti esiintyä draamakomediaksi kuvaillun sarjan Happyish pilottijaksossa ennen menehtymistään. Ensimmäinen tuotantokausi sai vihreää valoa. Hoffmanin hahmon oli tarkoitus olla valokeilassa koko ajan. Juorut ovat vihjanneet, ... Lue lisää

0 kommenttia


Onnistuuko maailman suosituin poikabändi myymään Olympiastadionin täyteen nopeammin kuin Cheek?

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 18.33

46 miljoonaa levyä myynyt, tämän hetken suosituin poikabändi One Direction saapuu ensi kesänä Suomeen. One Direction – On The Road Again Tour on luvassa Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 27.6. One Direction julkaisee neljännen albuminsa "FOU... Lue lisää

4 kommenttia


Mikko Herrasen avulla kotimaiseen rap-musiikkiin kunnon soundit

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 14.19

Jokin aikaa sitten äänittäjä/tuottaja/laulaja/muusikko/rumpali/Voice Of Finland -suosikki Mikko Herranen vuodatti tuntojaan Facebookissa liittyen mmusiikkibisneksen nykypäivän lainalaisuuksiin. Herrasen ongelma on tuttu monelle alan toimijalle. Le... Lue lisää

2 kommenttia


Elastinen tähdittää Helsingin NRJ Music Tour -tapahtumaa

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 12.37

NRJ Music Tour viihdyttää Helsingin Jäähallissa lauantaina 7.3.2015. NRJ Music Tour on kiertänyt Ranskan suurimmat kaupungit, Belgian, Monacon sekä Libanonin ja rantautuu nyt Suomeen kotimaisella huippukattauksella. Lavalle nousevat Elastinen, JVG... Lue lisää

0 kommenttia


V2.fi arvosteli: Labyrintti, Prinsessa Kaguyan taru

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 12.15

V2.fi on julkaissut tällä viikolla arvostelun teiniystävällisestä tieteispainajaisesta Labyrintti (The Maze Runner), sekä animaatiosta Prinsessa Kaguyan taru, joka on toteutettu erilaisella tyylillä kuin Studio Ghiblin useimmat. Kymmenen edellis... Lue lisää

0 kommenttia


Avengers: Age of Ultron - ensimmäinen traileri

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 08.03

Jos et vielä tiedä, kuka on Ultron, alta löytyvä video on ensimmäinen oppitunti. Jos et hoksaa, mikä biisi taustalla soi, alempaa löytyy muistutukseksi toinenkin video. Avengers: Age of Ultron saapuu teattereihin toukokuussa. ... Lue lisää

5 kommenttia


AC/DC:n tulevan albumin USA:n myyntiluvuista ensimmäiset ennusteet

Viihdeuutinen 23.10.2014 klo 00.59

Hits Daily Double ennakkoi AC/DC:n tulevan albumin USA:n myynnin nousevan debyyttiviikollaan 250 000 - 350 000 kappaleen tienoille. Bändin vuonna 2008 julkaistu studioalbumi Black Ice myi ensimmäisellä viikollaan käsittämättömät 784 000 kappaletta... Lue lisää

0 kommenttia


Patrick Stewart ryhtyy skinheadiksi

Viihdeuutinen 22.10.2014 klo 22.30

Patrick Stewart on kiinnitetty rikosjännäriin Green Room. Hän näyttelee valkoisten ylivertaisuuteen vakaasti uskovaa bisnesmiestä, joka johtaa kuvioita rasistisella seudulla. Elokuva kertoo nuorista punkrokkareista, jotka sattumalta todistavat kam... Lue lisää

0 kommenttia


Smaug-lohikäärme ilman animaatiokuorta: Benedict Cumberbatch vauhdissa

Viihdeuutinen 22.10.2014 klo 21.00

Benedict Cumberbatch näyttelee Smaug-lohikäärmettä Hobitti-elokuvissa. Vaikka Smaugin vartalo on hyvin erilainen kuin ihmisten, Cumberbatch on könynnyt nelinkontin pisteitä naamassa samaan tyyliin kuin Klonkun ja muiden humanoidien näyttelijät. El... Lue lisää

0 kommenttia


Foto: Johnny Depp on iso paha furry sutenööri mies

Viihdeuutinen 22.10.2014 klo 19.50

Pian valmistuvassa Disney-musikaalissa Into the Woods nähdään useita satuhahmoja. Iso paha susi ja Punahilkka ovat heistä eräitä. Entertainment Weeklyn kansi paljastaa sen, minkä traileri piti salassa. Tältä näyttää Johnny Depp sutena: Elokuva k... Lue lisää

0 kommenttia


Simpsonit ja IKEA kunnioittavat Stanley Kubrickia

Viihdeuutinen 22.10.2014 klo 18.45

Halloween lähestyy. Jos ajattelit katsoa jotakin synkkää, mutta sivistynyttä, Stanley Kubrickin tuotannosta löytyy tarkoitukseen leffa tai ehkä pari. Simpsonien tuorein Halloween-jakso ja IKEA:n singaporelainen mainoskampanja kumartavat edesmenneelle... Lue lisää

0 kommenttia


Nosturissa mestaritason riimittelyä RAP SM Freestyle Battlen merkeissä

Viihdeuutinen 22.10.2014 klo 18.15

Vuoden 2014 RAP SM Freestyle Battle -kilpailut järjestetään perjantaina 31.10.2014 Helsingin Nosturissa. Kaikkiaan 34 freestyle rap -taitajaa astuu Nosturin lavalle. Mukana on useita aikaisempien vuosien konkareita ja uusia nousevia kykyjä. Ta... Lue lisää

0 kommenttia


Perikunta tahtoo lisää John Carter -elokuvia

Viihdeuutinen 22.10.2014 klo 17.45

Disneyn tieteisfantasia John Carter oli katastrofi. Disney ilmoitti tehneensä 200 miljoonaa dollaria tappiota. Maailmanlaajuinen mainoskampanja maksoi enemmän kuin leffa tienasi takaisin kotimaassaan. Oikeudet John Carteriin eli tarkemmin sanoen k... Lue lisää

1 kommentti


Edellinen sivuSeuraava sivu
V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova