Tuorein sisältö

Peltonen ja Oscar-gaala 2012

Jari Tapani Peltonen

27.02.2012 klo 00.00 | Luettu: 64202 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Vauhtianalyysi elokuvien yöstä.
Jälleen minä Peltonen tuotan mahdollisimman paljon tekstiä ennen Oscar-gaalaa ja sen aikana. Vain muutamaa sanaa on valmisteltu. Tämä se on semmoinen keikka, että päässä alkoi sirittää heti kun telkkarin aukaisin.

Tarvitseeko alaa juhlia tänä vuonna - juhlassa? Hugo maalaa merkityksiä elokuvahistorialle, ja henkeäsalpaavalla toteutuksella näyttää mallia aikalaisille. Taputuskohtauskin löytyy kiitokseksi osaajille. Katso Hugo, juodaan jatkoilla sihijuomaa.

Toinen elokuvien tekemisestä kertova sisäsiittoisuus The Artist kuulemma putsaa pöydän. Sitä näkemättä voisin siunata sille parhaan lyhytelokuvan Oscarin, sillä traileri pamautti mieleeni välittömästi sanat "kymmenen Oscar-ehdokkuutta", minkä verran niitä tulikin. Jos The Artist menestyy, Hollywood assimiloi ohjaaja Michel Hazanaviciusin ja tähtiparin Jean Dujardin & Bérénice Bejo. Kolmikon edellinen yhteistyö oli Salainen agentti OSS 117 Kairossa. Se on Ranskan vastaus Austin Powers -kuville. Siinä lentokone on langan varassa liikulteltava pienoismalli ja sillein. Merkittävin värväys on Dujardin:


Tuo on Dujardin keskellä tyhmää nujakkaa. "Tykkään tapella", sanoo hän viimeisen kuvan kohdalla. Ellei Sean Conneryn hauskempi versio saa katsojaa tuntemaan itseään hihkuvaksi pikkutytöksi, kukaan ei saa: planeetan komein kolli puhkuu letkeää energiaa. Jatkossa Dujardin vie merkittävän roolin jos toisenkin, katsotaanpa vaan.

Nykyisiä tähdenkorvikkeita yritetään pitää esillä. Brad Pitt ja George Clooney näyttivät naamaa kahdesti viime vuonna. Pittin The Tree of Life repäisi kolme ja Moneyball kuusi ehdokkuutta. Clooneyn Vallan kääntöpuoli on ehdolla yhdessä ja The Descendants viidessä kategoriassa. Tree of Life on psalmimainen, elämästä ja universumista katsojasta riippuen kaiken tai ei kakkaakaan kertova happoilu, mutta eroavatko nämä muut vähemmän tunnetuista draamoista? Pitt ja Clooney tekevät työtä, kyllä, ja Hollywoodissa tykätään, jos karismafriikki näyttelee ihmistä, mutta harvemminpa nämä kaksi tehosteleffoilla rahastavat, joten missä on uutuudenviehätys? Kumpikaan ei niin rupsahtanutkaan ole, että pitäisi säälistä antaa.

Parhaan filmin ehdokkaista Hugo, The Artist, Midnight in Paris ja Sotahevonen ovat vanhaan tukeutuvia nostalgiapaloja tavalla tai toisella. Piiat on kiva naiivi tunteiludraama, jollaisia akatemia arvostaa. Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä kuulemma on nolompi sellainen. Kärsivätkö juutalaiset tänä vuonna yhtään? The Girl With the Dragon Tattoo tavallaan kattaa tähän nälkään - siinäkö viiden ehdokkuuden salaisuus? X-Men: First Class olisi kuitenkin ollut oudompi hätäratkaisu tuossa mielessä. Sitä tai muita Michael Fassbenderin leffoja ei huomioitu, mitä nyt pukudraama Jane Eyre sai pöksyehdokkuuden. Shame peittoaa sisällössä ja toteutuksessa useammankin ehdokkaan Fassbenderin suoritus mukaanlaskien. Aasinsillat, jeah.

Punaisella matolla vedetään jo pepsodent-hymyjä, vaikka virallinen gaalaa edeltävä tamppaus alkaa vasta tunnin kuluttua. Gaala kulkee niin nopeasti, että suurimman osan kommenteista keksin näinä minuutteina. Homma on mennä plörinäksi, kun kuulokkeissa mainitaan vähän väliä Milla Jovovich, mutta aina kun katson, mentaalifoton ottaminen on jo myöhäistä.

Siinä oli upea heterokommentti. Perään hoidan pois alta sen repliikin muistilistaltani, että Robert Pattinsonin tähdittämät epäehdokkaat Vettä elefanteille ja Twilight - Aamunkoi, osa 1 ovat eräitä suosikkejani viime vuodelta; Aamunkoi lähinnä mutta ei ainoastaan tahattomien ansioiden vuoksi. Elefantti on kunnon hömppää jota ei palkita tarvitse, mutta sanonpahan vaan, ettei Piiat paremmaksi pistä ja tuskin pistää Äärimmäisen lujaakaan.


Melancholia olisi ansainnut jotakin, Drive olisi ansainnut nyökkäykset leikkauksesta ja kuvauksesta, Apinoiden planeetan synty on muutakin kuin tehosteita. Riitelyfilmi Carnage on vain hupia, mutta Jodie Fosterin raivokas suoritus oltaisiin voitu nostaa tapetille. Iho jossa elän on aivopieru, se on palkintojen yläpuolella, kuka tietää miksi siitä edes puhun. Toiset paheksuvat mm. tapausten We Need to Talk About Kevin, Young Adult ja 50/50 unohtamista. Mutta tiedättekö mitä? Le Havre ei saanut ehdokkuutta, vaikka monet amerikkalaiset niin ennustivat! Siinä on syy hymyillä. Kaikki on hyvin.

Punainen matto


Rytmini on sekaisin! Merkittäviä tähtiä näkyy matolla liian aikaisin! Join liikaa kahvia! Käsi tärisee ilman syytä.

Clooney on jännä juippi. Vallan kääntöpuolen arviossa mainitsinkin, että hän on näitä älykkyyttään ylimielisellä virnistyksellä esiin tuovia elitistejä, joka ei karisman vuoksi ole ärsyttävä. Jokin virneessä kuitenkin viestii epävarmuudesta. Sama virne miehellä oli Batman & Robinissa, ja itse hän kertoi, että ensi-illassa hän itki, koska hän pelkäsi tuhonneensa Batmanin.

Tätimäisistä rooleista uransa molemmat ehdokkuudet saanut Viola Davis on tyylikäs mä-däm syvänvihreässä tissipursottimessa. Piioissa hän on sitä mitä Clooney ja Pitt ovat omissa kuvissaan: sympaattinen ja homo sapiens. Piikojen tähti on Octavia Spencer, jonka kuva tuossa ylempänä oli. Spencer on ehdolla sivuroolista, vaikka hahmo on esillä siinä missä Davisinkin ns. päähenkilö.

Marilyn Monroeta näytellyt Michelle Williams on punaisessa asussaan kovin ihana. Puhun nyt vakavissani koko paketista, lyhyistä keltaisista hiuksista, poskipäistä ja yleensäkin rakenteesta, vaikutelmasta. Miau. Roaarh. Jos käännän päätäni hitusen oikealle, tajuan miksi kulmani nousivat. Yhdennäköisyys on ilmeinen:


Sacha Baron Cohen ilmeisesti esiintyy The Dictator -rooliasussa matolla (kuulin väittämän, en nähnyt vielä mitään). Tästä olikin kohuntynkää, kun väitettiin että mies saa porttikiellon gaalaan, koska juuri tätä stunttia pelätään. Asia tietty on sovittu. Diktaattori ehti uhota videolla.

Nyt sai Millaa. Elegantti on valkoinen asu, kuten gaalaan ensi kertaa päästetty elementti itsekin painottaa. Emma Stone on vuoden lahjapakettipukeutuja jättirusetin johdosta. Kofeiinihumalasta johtuen saan muutaman minuutin välein saman kohtauksen: tuo paksu mamma on vähän kuin yksi haltijamummoista Prinsessa Ruususessa. Muiden muassa Spencer ja Melissa McCarthy ja McCarthyn äiti aiheuttivat reaktion.

Dujardin on outo hömelö, jolla saattaa olla aksenttiongelmia, jos rooleja tarjotaan, mutta se hymy! Se pilkistää aina. Kun tuon kirjoitin, Michelle Williamsia vilautettiin taas ja sain voimakkaan erek-...vision. Jean Dujardin on Kapteeni Koukku. Michelle Williams on Helinä-keiju. Visio tökkäsi tähän. Jonah Hill on Peter Pan? Tyylilaji on komedia, koska en tahdo sanoa mitään karkeaa, mutta Helinä ja Koukku kuitenkin ovat päähenkilöitä. Oikeasti, vau. Voin kuvitella.


Myös Jason Segel on nousemassa suosikikseni. Hän osaa kirjoittaa ja näytellä luontevasti härskeissä komedioissa. Uskon täysin, että hän silti on/oli oikea mies herättämään henkiin Muppetit. Katsoin hiljattain kausiboksin verran 70-luvun Muppetteja ja rakastuin. Parempaa sketsiohjelmaa ei ole tehty. Katso tämä pätkä näytteeksi.

Sandra Bullock on yhä kissa (?). Ne jotka ehtivät katsoa pidempään, valittavat kauneuskirurgian turmeluksesta. Olipa "Äärimmäisen lujaa" ehdokkuuksien arvoinen tai ei, se on kiva osoitus siitä, että Bullock kelpaa Tom Hanksin kaltaisten tähtien seuraan Oscar-voittonsa jälkeen. Tuleva tieteisfilmi Gravity voi olla Bullockin uran isoimpia juttuja: päärooli on hänellä, on Ihmisten poikien ohjaaja, Clooney näyttää naamaansa.


Oscar-gaala 2012


Billy Crystal juontaa yhdeksännen kerran. Alkuhupailussa hänet on jälleen editoitu keskelle elokuvia. Jälleen hän laulaa. Crystal on ykkösjuontaja meille kaikille, jotka olemme olleet hengissä vasta tuokion: hän on parempi juontaja kuin näyttelijä. Myös Cirque du Soleil tulee esiintymään. Katso kooste, jos et ole hereillä nyt.

Ja sitten mennään supernopeudella!!! Apua!!!

Paras kuvaus

The Artist
The Girl with the Dragon Tattoo
Hugo
Sotahevonen
The Tree of Life

3D-kameroiden käytön ja tilan vaikutelman suurmestari Hugo on niin selvä voittaja, etten sitä uskoisi jos muu veisi.

Toki tässä on aika juupelin kuvauksellista kamaa. Tree of Life kaiken herkän draamakuvaston ohella väsää huimia erikoistehosteita, myös ilman tietokonetta. Sotahevonen virittelee klassisia eeppisiä näkymiä oikeinpa nautiskellen.

Girl with the Dragon Tattoon kameramies näkee karun pohjoisen mystiikkaa, vaaraa ja raakaa erotiikkaa kioskipokkaritarinassa. The Artist (puhun nyt vain trailerista) saa sielun laulamaan mieleen pyörimään jäävillä tuhdisti karismaattisilla pikku hetkillä.

Oscarin saa...
Hugo

Katso Hugo 3D-teatterissa, katso nämä muut jos ehdit.

Paras taidesuunnittelu/lavastus

The Artist
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2
Hugo
Midnight in Paris
Sotahevonen

Jos sanaristikossa lukee paras taidesuunnittelu, vastaus on Hugo. Hugo on niin uskomaton nautinto silmille, että kyynelkanavat ja luomet alkavat hoitaa pissapojan ja pyyhkimien tehtävää järkiperustein: silmämunat on kiillotettava, kun tämmöistä kerrankin saa.

Pysähdy gaala - ei hemmetti!

Oscarin sai jo...
Hugo.

Tässä on esimerkki Hugon huipputeknologiasta:


Sen olen sanonutkin, että Potter olisi voinut pistää paremmaksi, kun kyseessä on fantasiasarjan päätös. Midnight in Paris ylistää Pariisia kauniiksi, mutta ehdokkuus oudoksutti. Sotahevonen oli oiva ehdokas: ehdokas.

Paras pukusuunnittelu

Anonymous
The Artist
Hugo
Jane Eyre
W.E.

Oliko William Shakespeare jotakin muuta, kuin virallisesti kerrotaan, kysyy Anonymous. Kirjoita kirja ja selitä kansitekstissä miksi pitäisi kiinnostua, niin pohdin jos kiinnostaisi. Da Vinci -koodi jätti sellaisen sonnan maun suuhuni sensaationhakuisella spekuloinnilla ja tyylipuhtaalla vääristelyllä, etten samalta haiskahtavaa elokuvaa taatusti katso, en mistään syystä.

Hugossa puvut ovat pieni tärkeä osa kokonaisuutta kuten jokainen yksityiskohta. Jane Eyre on peruspätevä pukudraama. W.E. kuulemma ei. Sitä en aisti, että The Artist on oikeutetusti kategoriassa?

Oscarin saa...
The Artist. Jaa.

Paras meikkaus

Albert Nobbs
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2
Rautarouva

Johtuen Meryl Streepin kyvyistä ja meikkauksesta, en tosissani ollut tunnistaa häntä Rautarouvan alussa. Rautarouva ansaitsee viedä molemmissa kategorioissaan, vaikka leffa on surkea - näin se menee. Harva näyttelijä kykenee kannattelemaan vastaavaa migreeniä. Kokin ja blogaajan huipputärkeän tarinan kertova Julie & Julia oli itselleni liikaa Streepistä huolimatta, mutta Rautarouva viihdytti.

Nobbsin saavutus on Glenn Closen meikkaaminen mieheksi. Hahmo on transu. Nähtäväksi jää, onko Oscar-ehdokkaana tämä yliluonnollisen taitava hahmo itse, vai onko leffa fiksu: sekin on mahdollista, että Close näyttelee entuudestaankin miehen näköistä biologista naista, joka osaa viimeistellä vaikutelman.

Potterissa meikkaajat nakkasivat naamoihin sontaa saagan huipennuksen kunniaksi. Muovia varmasti on siellä alla joillakin.

Oscarin saa...
Rautarouva

Paras vieraskielinen elokuva

Bullhead
Footnote
In Darkness
Monsieur Lazhar
Nader ja Simin: Ero

Lähdenkö katsomaan kotimaista animaatiota Maaginen kristalli? Ei jumalauta en lähde. Vuoden tragedia oli se, että jätin samalla katsomatta Nader ja Simin: Eron, joka juorujen mukaan on vuoden ihmissuhdedraama. Leffa kertoo ja tulee Iranista, mikä ei kuulemma ole sen paras puoli, vaikka kaikille varmasti tekee hyvää tutustua iranilaisiin. Olen niinkin paljon hyvää tästä kuullut, että väitän tämän vievän, vaikkei ennakkosuosikki yleensä pärjää.

Muista en ole ehtinyt selvää ottaa, mutta katson jokaisen vaikka vain siksi, että ne - mussukkani - pudottivat Le Havren gaalasta. Le Havre on vuoden 2011 huonoin elokuva. Jos saisin sulkeutua sataprosenttisesti ja välttyä oheisilmiöiltä, Le Havre olisi vasta kolmanneksi huonoin: Hobo with a Shotgun ja Hella W menisivät edelle. Näin eivät asiat ole. Le Havre on tahatonta parodiaa suvaitsevaistonatseista, jotka eivät näe ironiaa, vaan natsistuvat entisestään! Kyllä, katkeroiduin arvosteluni saamasta palautteesta, jonka mukaan minä täällä vaaleanpunaisessa huoneessa olen persunatsi. "Nykymaailmassa Pahkasian kaltainen lehti on tarpeeton".

Oscarin saa...
Nader ja Simin: Ero

Arvostelen sen, innolla.

Paras naisnäyttelijä sivuroolissa

Janet McTeer - Albert Nobbs
Bérénice Bejo - The Artist
Melissa McCarthy - Morsiusneidot
Jessica Chastain - Piiat
Octavia Spencer - Piiat

Bejo ei ole Agentti OSS 117:ssa Dujardinin veroinen, mutta The Artistin trailerissa hänkin hehkuu charmia. McCarthy on hassu röyhkeä läski. Piioista on ehdolla sekä konna (muistaakseni?) että leffan sielu. Kenties Spencer on samantapainen muissakin rooleissa - en tiedä/muista -, mutta Piiat on persoonallinen pitkälti hänen ansiostaan.

Oscarin saa...
Octavia, joka ottaa pystin vastaan tunteellisesti, suunnattoman suloisesti.

Paras leikkaus

The Artist
The Descendants
The Girl with the Dragon Tattoo
Hugo
Moneyball

The Descendants? Lomavideo on leikattu kameran mukana tulleella ohjelmalla tosi hyvin. Ota Oskari.

Dragon Tattoo sietäisi viedä jotakin tällaista, jotta se saisi nostetta. Leffalla ei tee hirveästi mitään, jos trilogiaa ei tehdä loppuun asti ja tällä kertaa siten, että taso ei laske kuin lehmän häntä. Ruotsalaistrilogia oli kamala kokonaisuutena.

Moneyball leikkaa mukaan arkistokuvaa, koska rahat loppuivat. Ota Oskari.

Editointi saattaa olla jännä piirre The Artistissa. Käsittääkseni siinä nähdään muun muassa tekstilaatikoita, jotka ovat rajoittava piirre, mutta varmasti myös mahdollisuus?

Oscarin saa...
The Girl with the Dragon Tattoo

Paras äänieditointi

Drive
The Girl with the Dragon Tattoo
Hugo
Sotahevonen
Transformers: Kuun pimeä puoli

Uusi vuosi, taas nämä kategoriat: äänen editointi ja miksaus. Drive on paremmin editoitu kuin Moneyball, mutta Moneyball on paremmin miksattu kuin Drive. Selkeesti.

Drivelle jotakin, niin. Veikkaan kuitenkin, että miksauskategorian voittaja voittaa editoinnissa ja toisin päin, joten voi reppanaa.

Oscarin saa...
Hugo

Paras äänimiksaus

The Girl with the Dragon Tattoo
Hugo
Moneyball
Sotahevonen
Transformers: Kuun pimeä puoli

Oscarin saa huppista keikkaa...
Hugo

Muppetit ruudussa! Piggy ja Kermit! 70-luvun sarjan jälkeen uudet äänet särähtävät korvaan.

Villin sirkusnumeron aikana kirjoittaja ehtii hengittää. Kusettaisikin. Otetaan tähän The Descendants -kuva:


Paras dokumenttielokuva

Hell and Back Again
If a Tree Falls: A Story of the Earth Liberation Front
Paradise Lost 3: Purgatory
Pina
Undefeated

Oscarin saa...
Undefeated. Ketään ei kiinnosta: musiikkia kiitospuheen päälle.

Paras animaatioelokuva

A Cat in Paris
Chico & Rita
Kung Fu Panda 2
Rango
Saapasjalkakissa

Ei Pixaria! Ei Disneytä? Ei Aardmania? Ei Tintin seikkailuja eikä Rioa? DreamWorksin molemmat ovat ehdokkaina? Tuntemattomat taidevaihtoehdot A Cat in Paris ja Chico & Rita ovat jopa minun, näistä enemmän kuin todellisuudesta pitävän kuolaajan silmään melko pöhnäisiä. Cat in Paris saattaa olla elämys, mutta Chico & Rita vaikuttaa yhdeltä niistä kuvista, joka voisi yhtä hyvin olla näytelty.

Rango voittaa. Eksentrisen ja rumankauniin länkkärihoureen pitäisi voittaa joka tapauksessa, mutta kilpailu voisi olla vähän kovempaa. Tintti, Rio, Artturi Joulu ja Nalle Puh ovat ainakin Pandaa parempia. Tykkäsin Saapasjalkakissasta kyllä, mutta minä tykkäsin myös Helinä-keijusta ja suuresta keijupelastuksesta. Nämä tietyt elokuvat kuuluvat kategoriaan "vilkkuvat värit". Kategoriassa pätemiseen tarvitaan vain murunen tunnetta kohtalaisen meiningin keskelle.

Oscarin saa...
Rango

Parhaat erikoistehosteet

Apinoiden planeetan synty
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2
Hugo
Real Steel
Transformers: Kuun pimeä puoli

Andy Serkis on ajatuksia herättävä apina, mistä hyvästä hänelle yritettiin näyttelijäehdokkuus järjestää. Toisten mukaan hän vain auttoi tehostevelhoja. Asiassa ei olisi ongelmaa, jos vuoden vakuuttavin tehoste - apina Cesar - palkittaisiin ojentamalla tehoste-Oscar myös miehelle animaatiokuoren alla. Näsäviisas ehkä protestoi, että sitten pitää palkita myös joku Clooney ja hänen hammaslääkärinsä ja kirurginsa ja tupeekauppiaansa, tms.

Transformers 3 teki jonkin ennätyksen kohtauksen vaatiman laskentatehon saralla. Kehno leffa ei tällä paljoa pelasta, mutta ammattilaiset tietävät mistä tykkäävät. Vastaavasti Hugon voitto ei yllättäisi, vaikka oma vaisto kiihkoilee vahvemmin kuvauksen ja leikkauksen ja taidesuunnittelun merkityksestä. Hugo on virheetön, ja se juhlii nimenomaan tehoste-elokuvien historiaa, joten äänestäjiä saattaa vähän kutkuttaa.

Oscarin saa...
Hugo

Paras miesnäyttelijä sivuroolissa

Christopher Plummer - Beginners
Jonah Hill - Moneyball
Kenneth Branagh - My Week with Marilyn
Nick Nolte - Warrior
Max von Sydow - Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä

Hill vetäisee kaksi outoa ilmettä Moneyballissa. Korkeintaan. Tästä artikkelista löytyy yksi. Muistaakseni toisessa hän vähän kallistaa päätä ja näyttää kilon edamia vetäneeltä jyrsijältä - muisti saattaa tehdä tepposet, kenties ehdokkuus tuli yhdestä ilmeestä. Hill ei ole koskaan ollut näin yhdentekevä.

Nolte kuulemma näyttelee itseään poikkeuksellisen hyvin Warriorissa. Muistutan kansaa, että Warrior ei kummoisesti menestynyt, mutta monien mielestä se on väkevä äijädraama siinä missä olivat The Wrestler ja The Fighter.

Plummer tai von Sydow saattavat tempaista Oscarin perusperusteella, että nyt tai ei koskaan. Useimpia näitä näkemättä toivon että näin käy.

Oscarin saa...
Christopher Plummer. Hyvän mielen saa elokuvien ystävä.

Paras alkuperäinen sävellystyö

The Artist
Hugo
Pappi lukkari talonpoika vakooja
Sotahevonen
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus

Mykkäelokuvassa jos jossakin sävelillä on ratkaiseva rooli. Vaikka olen kuunnellut The Artistin kaunista ja hauskaa ääniraitaa, jo sen pelkän trailerin perusteella näkisin Artistin voittavan tämän palkinnon kirkkaasti.

Sotahevosen suureellinen John Williams jäi mieleen (myönteisesti, naiiviudesta huolimatta), toisin kuin jäi Tintin seikkailujen pätevä Williams. Hugossa oli se semmoinen kokonaisuus.

Oscarin saa...
The Artist

Palkinnon jakoi...
Owen Wilson


Paras alkuperäinen laulu

"Man or Muppet" - The Muppets
"Real in Rio" - Rio

Miten se voi aina olla näin vaikeaa tehdä kategorialla jotakin järkevää? Kahdesta musikaalista, joissa molemmissa on kutkuttavia lauluja, on valittu harmiton pöräys. Ja muita ehdokkaita ei tarvittukaan. Muun muassa Captain American "Star Spangled Man" on ensinnäkin hyvä biisi, ja toisekseen elokuvan selkeästi persoonallisin piirre, ja kolmanneksi siitä voisi rakentaa hassun kevennyksen gaalaan. Tämän kategorian äänestäjät ovat tolloja. Tolvanoita. Eikä lauluja edes kuulla gaalassa, toisin kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Oscarin saa...
The Muppets

Muppetit! Miksei tätä tuotu Suomeen? Ryhdyin palvomaan Jim Hensonin ja hänen perillistensä nukkeja elokuvien (Labyrintti, Tumma kristalli, Turtles) ja Farscapen johdosta, mutta näin korkeallakin iällä ne aivan alkuperäiset muppetit olivat löytö. Mitä enemmän muppetteja katsoo, sitä hauskemmilta ja lämminhenkisemmiltä omilta ystäviltä ne tuntuvat.

Paras sovitettu käsikirjoitus

The Descendants
Hugo
Moneyball
Pappi lukkari talonpoika vakooja
Vallan kääntöpuoli

What ever. Hugo on nokkela ja omalaatuinen, Hugo on mahtava, mutta jos pidämme sitä mestariteoksena, kenties se toteutuksella hitusen paikkailee oudosti käyttäytyvän tarinan teoreettisia puutteita.

Nämä muut ovat keskenään samasta puusta. Tarinat ovat periaatteessa kehnoja, minkä huomioon ottaen käsikirjoitukset ovat periaatteessa päteviä. Leffat kulkevat kyllä. Viehättävät vähäsen ainakin.

Kypsyyttä on havaittavissa. Kärsivällisille ja fiksuille aikuisille on elokuvaa tehty. Sitä en ymmärrä, miksi kärsivällinen oikea fiksu aikuinen tyytyy tarinaan, joka ei haasta. Pappi lukkari haastaa keskittymään, jotta leffasta ymmärtää jotakin, mutta tarina on mitäänsanomaton. Moneyball näistä selkeiten koettaa sanoa jotakin ihmisluonnosta, mutta onnistuminen on asia erikseen.

Oscarin saa...
The Descendants

Paras alkuperäinen käsikirjoitus

The Artist
Margin Call
Midnight in Paris
Morsiusneidot
Nader ja Simin: Ero

Toivon että Nader ja Simin on semmoinen haastava aikuisten draama. Älykkäiden ja uskottavien draamojen esiin haistelu on turhauttavaa, kun puolittaiset onnistumiset tapaavat olla kliseisimpiä kaikista elokuvista.

Midnight in Paris on niin vaivattoman viihdyttävä pikku komedia, että sitä ihailen suuresti. Kun sanot ääneen Woody Allen, tällaista tulee heti mieleen, paitsi jos pari Woodyn edellistä lässähti. Yritin arvostelussa varoa juonipaljastuksia, sillä elokuva on erityisen miellyttävä, kun tarina vain virtaa, kohti tuntemattomia, harmittomia älyttömyyksiä, rennosti. Tämä on älykästä viihdettä - kunhan et ajattele liikaa! Svengaillaan.

Jos Morsiusneidot, niin ensi vuonna sitten Kulman pojat.

Oscarin saa...
Midnight in Paris

Team Morsiusneidot jakaa "lyhyet Oscarit". Tiimi oli lupaava, ripulistakin löytyi huumoria, mutta käsikirjoittaja Kristen Wiig päätti nostaa itsensä päähenkilöksi ja - whoosh - leffa hurautti Niagaran putoukset alas tynnyrissä.

Paras näytelty lyhytelokuva

Pentecost
Raju
The Shore
Time Freak
Tuba Atlantic

Oscarin saa...
The Shore

Paras lyhyt dokumentti

The Barber of Birmingham: Foot Soldier of the Civil Rights Movement
God Is the Bigger Elvis
Incident in New Baghdad
Saving Face
The Tsunami and the Cherry Blossom

Oscarin saa...
Saving Face

Paras lyhyt animaatio

Dimanche
The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore
La Luna
A Morning Stroll
Wild Life

Pixarin La Luna esiintyy suurelle yleisölle vasta kesäleffan Brave edessä. iTunesista nämä muut olisivat irronneet parin euron pakettihintaan, mutta nukuin yön yli ja kymppiä jo kinusivat.

Oscarin saa...
The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore

Tuopa on näistä ainoa, jota katsoin pari minuuttia YouTubesta, ennen kuin syyllisyys iski. Olihan se animaatiota. Ei erikoista sellaista. Oi joi - aamuyön aasinsilta tekee tuloaan. The Tree of Life. Se on tosi erikoinen. Kuva:


Paras ohjaaja

Michel Hazanavicius - The Artist
Alexander Payne - The Descendants
Martin Scorsese - Hugo
Woody Allen - Midnight in Paris
Terrence Malick - The Tree of Life

Paras elokuva ratkeaa jälleen etuajassa. Mitäpä tässä muuta. Woodyn ja Malickin ehdokkuudet ovat yllättävä osoitus siitä, miten suurta on heidän filmiensä arvostus sisäpiireissä. Yllättävä on Descendantsinkinpin ehdokkuus, muttei hyvällä tavalla.

Oscarin saa...
Michel Hazanavicius.

Tämä melkein yllätti Hugon johtoasemista johtuen.

James Earl Jones, meikkitaiteilija Dick Smith ja Oprah (!) saivat erikois-Oscarit jo aiemmin, tästä muistutetaan. Jones ja Smith ovat tehneet hienot urat. Oprah taasen on humanitaarinen.


Paras miesnäyttelijä pääroolissa

Jean Dujardin - The Artist
Demián Bichir - A Better Life
George Clooney - The Descendants
Brad Pitt - Moneyball
Gary Oldman - Pappi lukkari talonpoika vakooja

A Better Lifen katsominen tyssäsi nettivuokraamon bugailuun. Muiden joukosta voittajan haravointi on veikkaamista. Jos Dujardin "löydetään", se on alalle hyväksi. Clooneyn, Pittin ja Oldmanin kisa on yhdentekevä suorituksia ajatellen. Oldmania kannatan koska hän on yleisesti ottaen monipuolinen ja silti vasta ensimmäistä kertaa ehdolla. Jos siis Dujardin unohdetaan, enkä unohda.

Nyt tuosta kelpo stara Hollywoodiin ja huomenna heti kielikurssille. Pirun fransmannit eivät osaa englantia puhua kunnolla ainakaan. Voi kiesus, jos Dujardin patsastelee ensi vuonna roistona jossakin Matlockin modernissa toimintafilmatisoinnissa, jota tähdittää Sam Worthington tai John Carterin tähdenmukula.

Hahah! Sanoin jo arvostelussa, että gaalassa näytetään katkelma siitä yhdestä ja ainoasta kohtauksesta, jossa Oldman todella tekee jotakin. Touché.

Oscarin saa...
JEAN DUJARDIN.

Piru vie se ei osaa puhua! Se on aivan täydellinen näinkin toki tässä yhteydessä, mutta miten tältä pohjalta syrjäytetään Pitt ja Clooney?

Paras naisnäyttelijä pääroolissa

Glenn Close - Albert Nobbs
Rooney Mara - The Girl with the Dragon Tattoo
Michelle Williams - My Week with Marilyn
Viola Davis - Piiat
Meryl Streep - Rautarouva

Hyytyy... Peltonen siis.

Vanha-ukkeli-Close näyttää siltä mistä painajaiset on tehty. Punkkari-Mara myös, mutta ne ovat pikkuisen erilaisia painajaisia, tittidittidii. Williams oli se Helinä. Vasemmallakin puolellani on yksi sellainen juliste. Halvalla lähtivät, postikulut maksoivat enemmän.

Pakotettu vakavoituminen. Streepille se Oscar. Suoritus on erinomainen, naaraan muuntautumiskyky on ilmiömäinen, hän kehrää sen osan olkisesta elokuvasta kullaksi minkä vain voi, ja sitäpaitsi, se alkaa olla kulunut vitsi, että hän joka vuosi saa vain ehdokkuuden. Hän osaa. Hän tekee. Hän onnistuu. Vuodesta toiseen.

Oscarin saa...
MERYL STREEP

Paras elokuva

The Artist
The Descendants
Hugo
Midnight in Paris
Moneyball
Piiat
Sotahevonen
The Tree of Life
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä

Oscarin saa:

THE ARTIST


Arvostelu tulee joskus, viikon päästä aikaisintaan. Tämän viikon ensi-iltojen arvosteluja lykkää pieni lomani huumeiden ja huorien kaupunkiin, jonne suostuin lähtemään muun muassa Vincent Van Goghin museon vuoksi, toivottavasti se on auki. Muista katsoa Midnight in Paris, jos olet kanssani samoilla linjoilla siitä, mikä on kunnon shittiä. Auringonkukat ja psyykkinen sairastuminen ennen menestystä for the win.



Yhteenveto


Hugo: 5 voittoa, 11 ehdokkuutta - arvostelu

The Artist: 5 voittoa, 10 ehdokkuutta

Rautarouva: 2 voittoa, 2 ehdokkuutta - arvostelu

The Descendants: 1 voitto, 5 ehdokkuutta - arvostelu
The Girl with the Dragon Tattoo: 1 voitto, 5 ehdokkuutta - arvostelu

Midnight in Paris: 1 voitto, 4 ehdokkuutta - arvostelu
Piiat: 1 voitto, 4 ehdokkuutta - arvostelu

Nader ja Simin: Ero: 1 voitto, 2 ehdokkuutta

Beginners: 1 voitto, 1 ehdokkuus
Rango: 1 voitto, 1 ehdokkuus - arvostelu
Saving Face: 1 voitto, 1 ehdokkuus
The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore: 1 voitto, 1 ehdokkuus
The Muppets: 1 voitto, 1 ehdokkuus
The Shore: 1 voitto, 1 ehdokkuus
Undefeated: 1 voitto, 1 ehdokkuus

Moneyball: 0 voittoa, 6 ehdokkuutta - arvostelu
Sotahevonen: 0 voittoa, 6 ehdokkuutta - arvostelu

Albert Nobbs: 0 voittoa, 3 ehdokkuutta
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2: 0 voittoa, 3 ehdokkuutta - arvostelu
Pappi lukkari talonpoika vakooja: 0 voittoa, 3 ehdokkuutta - arvostelu
Transformers: Kuun pimeä puoli: 0 voittoa, 3 ehdokkuutta - arvostelu
The Tree of Life: 0 voittoa, 3 ehdokkuutta - arvostelu

Morsiusneidot: 0 voittoa, 2 ehdokkuutta - arvostelu
My Week with Marilyn: 0 voittoa, 2 ehdokkuutta
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä: 0 voittoa, 2 ehdokkuutta

A Better Life: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
A Cat in Paris: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
A Morning Stroll: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Anonymous: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Apinoiden planeetan synty: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
Bullhead: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Chico & Rita: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Dimanche: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Drive: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
Footnote: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
God Is the Bigger Elvis: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Hell and Back Again: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
If a Tree Falls: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
In Darkness: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Incident in New Baghdad: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Jane Eyre: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Kung Fu Panda 2: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
La Luna: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Margin Call: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Monsieur Lazhar: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Paradise Lost 3 - Purgatory: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Pentecost: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Pina: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Raju: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Real Steel: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
Rio: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
Saapasjalkakissa: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
The Barber of Birmingham: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
The Tsunami and the Cherry Blossom: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Time Freak: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
Tuba Atlantic: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Vallan kääntöpuoli: 0 voittoa, 1 ehdokkuus - arvostelu
W.E.: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Warrior: 0 voittoa, 1 ehdokkuus
Wild Life: 0 voittoa, 1 ehdokkuus

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nokia Lumia 800... Leffalista #1: Härsk... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (59 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 00.05

V2.fi toimii nykyään omituisesti. Juttu ei ilmesty etusivulle ainakaan itselläni, mutta eiköhän näin kohta tapahdu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 00.09

Etusivu ei ole reaaliaikainen vaan se vedostetaan muutaman minuutin välein. Tämä tehtiin, jotta palvelinrauta jaksaa käsitellä paremmin saitin suosiota.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 00.16

Viime vuonna joku huomautti, että tapaan paljastaa veikkaukseni puolta sekuntia ennen palkinnon jakamista. Tänä vuonna veikkaan tässä ja nyt. Perusteluja myöhemmin.

Paras elokuva

Veikkaus: The Artist
Toive: Hugo

Paras animaatioelokuva

Veikkaus ja toive: Rango

Paras vieraskielinen elokuva

Veikkaus: Nader ja Simin: Ero

Paras ohjaaja

Veikkaus: Michel Hazanavicius, The Artist
Toive: Martin Scorsese, Hugo

Paras naisnäyttelijä pääroolissa

Veikkaus: Viola Davis, Piiat
Toive: Meryl Streep, Rautarouva

Paras miesnäyttelijä pääroolissa

Veikkaus: kuka tahansa
Toive: Jean Dujardin, The Artist

Paras naisnäyttelijä sivuroolissa

Veikkaus: Bérénice Bejo, The Artist
Toive: Octavia Spencer, Piiat

Paras miesnäyttelijä sivuroolissa

Veikkaus: Christopher Plummer, Beginners

Paras alkuperäinen käsikirjoitus

Veikkaus ja toive: Midnight in Paris

Paras sovitettu käsikirjoitus

Veikkaus: Moneyball
Toive: Hugo

Paras alkuperäinen sävellystyö

Veikkaus ja toive: The Artist

Paras taidesuunnittelu/lavastus

Veikkaus ja toive: Hugo

Paras kuvaus

Veikkaus ja toive: Hugo

Paras leikkaus

Veikkaus ja toive: Hugo

Paras meikkaus

Veikkaus ja toive: Rautarouva

Parhaat erikoistehosteet

Veikkaus ja toive: Apinoiden planeetan synty
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 00.20

Mikko kirjoitti:
Etusivu ei ole reaaliaikainen vaan se vedostetaan muutaman minuutin välein. Tämä tehtiin, jotta palvelinrauta jaksaa käsitellä paremmin saitin suosiota.


Turhauttavaa! :)

Mitään ei tapahdu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 00.21

Näkyy ainakin minulla etusivulla, Shift+Reload jos olet jotenkin saanut oman selaimesi solmuun. Periaatteessa joka kerta tehdään uusi kysely kannan välimuistiin, joten tuorein vedos pitäisi tulla aina.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.02.2012 klo 00.24

http://min.us/moBsiCMes#1o jätän tämän vain tähän
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 00.37

Mikko kirjoitti:
Näkyy ainakin minulla etusivulla, Shift+Reload jos olet jotenkin saanut oman selaimesi solmuun. Periaatteessa joka kerta tehdään uusi kysely kannan välimuistiin, joten tuorein vedos pitäisi tulla aina.


Ei muuten auta sekään. Toisella selaimella etusivu näkyy oikein. En viitsi enempää testailla, jottei kosahda tämä olennainen.
lainaa
Chrisberg

27.02.2012 klo 01.08

Pupulandia. Kuka laittaa bloginsa nimeksi Pupulandia... kolme tuntia vielä ja sitten Billy Crystal, jeah.
lainaa
K4ssu

27.02.2012 klo 01.11

Täällä on Oscars kisastudio käytössä täydellä teholla. On oluet, sihijuomat, kahvit, sipsit ja dipit taisteluasemissa. Se onkin sitten seuraavat 6 tuntia sohvalla Tv:n, Twitterin ja Peltosen päivitysten seurassa.
lainaa
Chrisberg

27.02.2012 klo 01.18

:D Kuulostaa oikealta meiningiltä K4ssu, hyvä. Taidanpa keittää pannullisen kahvia. Kiitos jo etukäteen Peltoselle tästä, valvojaisiin kuuluu ehdottomasti Jumala Peltosen äkäiset analyysit. Sanonpa vielä sen että jumaleissun otti hermoon ne saamarin juontajat viime vuonna. Billy Crystal on paras tuohon hommaan. Naureskelen vieläkin Crystalin heitolle jossa hän sanoi että Jack Sparrow on "slightly gay".
lainaa
K4ssu

27.02.2012 klo 01.25

Chrisberg, Kyllä. This is how we roll! Oscar-gaala on vuoden kohokohta ja siihenhän valmistaudutaan ym. tavalla. Oli se kyllä hienoa kun Jackmannin Hugh veti Oscar-gaalan.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 01.32

Kumma kyllä juu että Shame, Melancholia, Driver jäivät huomioimatta näissä oscareissa. Shame ja Driver olivat äänimaailman ja miespääosan osalta hyviä leffoja. Tokin tuossa miespääosassa oli tänä vuonna tunkua noin muutenki, mut ei Pittin suoritus Moneyballissa nii kovin loistava ollut, et sille ehokkuutta olisin antanut vaikka leffana olikin oikein mainoa.

Valitettavasti The Artist ja Hugo molemmat näkemättä ennen näin gaalaa ja melko monta muutaki merkittävää joten vaikea arvioida näitä. Mut katellaas mikä menestyy ja mikä ei. Ehdokasleffat jotka ehin katella ennen gaalaa:
Drive
Moneyball
Rise of the Planet of the Apes
The Descendants
The Help
Tinker Tailor Soldier Spy
Transformers: The Dark of the Moon
Tree of Life


Vielä on selvittämättä tuo arvotus miksei Take Shelter ole keränny mitää palkintoja tai ehokkuuksia oikeastaan mistään.

Jessica Chastain on hot ja tehny tänä vuonna kyl iha uskomattoman määrän suorituksia ja todella hyviä vielä.
lainaa
K4ssu

Rekisteröitynyt 27.02.2012

27.02.2012 klo 01.37

Noniin. Piti väännellä tunnukset, että pääsee helpommin hehkuttelemaan illan huumaa.

Vielä alkuviikosta olin murheen murtamana, että työt estävät oman osallistumisen Oscareihin, mutta sitten tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta töitä viikonlopulle ja näin ollen maanantai pamahti vapaaksi kuin tilauksesta.

Olut auki ja Cheers! Pidetään keskustelu yllä.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 01.52

Clooneysta. Jumala Peltonen sanoi: "Jokin tuossa virnistyksessä kuitenkin viestii epävarmuudesta." Näin naispuolisena heterona joka tiirailee miehiä niin tuomitsen Clooneyn sellaiseksi seksuaalisesti pojan asteelle jääneeksi joka tykkää hihittelevistä tytyistä. Ei siis sellaista tosimiehen karismaa. Verraten vaikka Jean Reno, Christopher Plummer, Vin Diesel (kyllä) jne.
lainaa
kateellinenitkee

27.02.2012 klo 01.53

Siis täh? Kiinnostaako Oscarit oikeasti ihmisiä, myös suomalaisia näin paljon? Vai onko tämä vaan sarkasmia? Itseäni ei vois vähempää kiinnostaa
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 01.54

Täällä ollaan. Tykitän Bäfää punaisen maton ajan, sitten alkaa itsr gaalan tapitus. Toivottavasti avaussketsi on yhtä laadukas kuin viime vuonna.

Veikkaus parhaaksi leffaksi: The Artist
lainaa
K4ssu

Rekisteröitynyt 27.02.2012

27.02.2012 klo 02.04

kateellinenitkkee; Ainakin itse paatuneena elokuvaihmisenä tulee seurattua joka vuosi. Ja kyllä... alusta loppuun saakka. Ei tämä Suomessa niin suuri juttu ole. Suorana kun tulee, niin Suomen aikaanhan se kohdistautuu aina keskelle yötä. Tämä karsinee suuren osan porukkaa vastaanottimen edestä pois ja samalla myös suosiota.
Muokannut: K4ssu 27.02.2012 klo 02.25 lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 02.09

Niille jotka rakastavat elokuvia niin Oscargaala on kova juttu. Ovathan ne leffat gaalassa tietty "turvallisia" mutta gaalan seuraamiseen liittyy myös tunteellisia syitä joissa ei ole järjen häivääkään. Vähän niin kuin joutuisi perustelemaan miksi katsoo orjallisesti Euroviisuja. Siis Oscargaala on show johon liittyy tietyt asiat kuten glamour, puvut, tutut näyttelijät, elokuvien fanittaminen, gaalan juontaja ja välishowt.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 02.20

Eikö se mene niin että Sasha pääsee muttei rooliasussa? Mä haluan nähdä Sashan Diktaattorina punaisella matolla! http://www.voice.fi/uutiset/viihde/sacha-baron-cohen-paas
lainaa
K4ssu

Rekisteröitynyt 27.02.2012

27.02.2012 klo 02.28

Äsken oli vilaus Sashan saapumisesta ja rooliasu näytti päällä olevan.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 02.42

Jes :D No siitä sitten tulee pieni myrsky vesilasissa taas.

Paras lahjapakettipuku ever on Kidman v 2007 http://imageshack.us/photo/my-images/24/220882nicolekidma
lainaa
SoggMeadMug

Rekisteröitynyt 04.01.2011

27.02.2012 klo 02.46

http://www.youtube.com/watch?v=H0YkYJ8ZTZ0
lainaa
DuuDuu

27.02.2012 klo 02.47

Olenko ainoa, jolle tulee Dujardinista mieleen Basil Hiiren verivihollinen, professori Ratigan?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 03.12

...V2.fi:n etusivulla ei edelleenkään näy tätä artikkelia sillä selaimella, jota tahtoisin käyttää...

Onko kenelläkään samaa ongelmaa?
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 03.18

Kyllä mulla näkyy
lainaa
K4ssu

Rekisteröitynyt 27.02.2012

27.02.2012 klo 03.19

Tääläkin näkyy. Ja Mozilla alla tottakai.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 03.23

Puhelimen selaimella (oisko Opera tai Safari tms.) näkyy kans.
lainaa
nytihmetyttää

27.02.2012 klo 03.27

no mitä ihmettä?! ohjelma loppu, miksei meille näytetä voittajia ?!
lainaa
nyteiihmetytä

27.02.2012 klo 03.32

noni onneks jatku
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 03.44

Oho, kuvaus Hugolle. Tai no.. 3D...

EDIT: Hugo kerää näköjään koko potin...
Muokannut: Execta 27.02.2012 klo 03.53 lainaa
K4ssu

Rekisteröitynyt 27.02.2012

27.02.2012 klo 03.46

Vahva startti Hugolla.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 03.49

Ketä tuon studion kommentointi kiinnostaa?! Perkele...
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 03.54

J-Lo'n nänni näkyy!
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 03.57

Tais tosiaan vähän nännykkää näkyä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 04.03

Chrisberg kirjoitti:
Tais tosiaan vähän nännykkää näkyä.

Harvinaista herkkua. 8D
Muokannut: Execta 27.02.2012 klo 04.26 lainaa
K4ssu

Rekisteröitynyt 27.02.2012

27.02.2012 klo 04.08

Sandra Bullockilla ei näytä ylähuuli liikkuvan enää lainkaan ja kasvotkin ovat kuin kiveä. Sääli mihin luonnollisuuden hienous on hävinnyt.
Muokannut: K4ssu 27.02.2012 klo 06.01 lainaa
Kaappis

Rekisteröitynyt 13.10.2008

27.02.2012 klo 04.18

Liekkö kerkeää Peltonen vastaamaan, mutta mikä teki Hobo with a Shotgunista niin huonon? Hyvää roskaa.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 04.30

Hugolla jo neljä Oscaria ja kait vasta kuusi kategoriaa käyty läpi (plus ulkomainen elokuva).
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 04.31

Kaappis kirjoitti:
Liekkö kerkeää Peltonen vastaamaan, mutta mikä teki Hobo with a Shotgunista niin huonon? Hyvää roskaa.


Neutraali vastaus ilman tunteilua: en ole yhteensopiva sen huumorintajun kanssa.

Rakastan hassuja splattereita ja provosoivia vakavia elokuvia, mutta en pidä sadismista sadismin vuoksi. Jätin Hobon kesken. Ainoa elokuva viime vuonna, jonka jätin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 04.33

K4ssu kirjoitti:
Sandra Bullockilla ei näytä ylähuuli liikkuvan enää lainkaan ja kasvotkin ovat kuin kiveä. Sääli mihin luonnollisuuden hienous on hävinnyt.
Joo oli kyllä sääli mitä tehny naamalle.

Parhaimmat daamit: Chastain, Portman, Paltrow, Rooney.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 05.03

Se on selvää; Hugo vie ohjauksen ja parhaan elokuvan. Käsikirjotus on epävarmempi.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 05.41

Eikö täällä oo ketään enää hereillä? :&
lainaa
Databa

Rekisteröitynyt 06.04.2007

27.02.2012 klo 05.45

Huomenta! Ei ole kyllä tullut yllätyksenä Hugon pystit. Kävin eilen katsomassa ja oli kyllä huikea leffa jokaisella osa-alueella!
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 05.56

Olisko kerrankin niin, että ohjaus ja paras elokuva menee eri elokuville?

EDIT: Tuskin. Ja näin se Artist kerää kaikki tärkeimmät palkinnot, kun Hugo kerää jämät eri teknisistä saavutuksista.
Muokannut: Execta 27.02.2012 klo 06.39 lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 06.22

Huh, rakastan tuota Dujardin karjausta. Ihan kertakaikkista pitelemätöntä iloa. Muovinaamoille siellä yleisössä vähän näytettä.
lainaa
Databa

Rekisteröitynyt 06.04.2007

27.02.2012 klo 06.23

Toivon sitä, en kuitenkaan usko. Samaistun tuossa Peltoseen.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 06.30

Perkele tuo Meryl on jo palvottu ja ylistetty moneen otteeseen, pysti olisi voinut mennä uusille tulokkaille.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 06.38

Tän vuoden gaala oli monenki pystin osalta melko yllätys vaikka moni noista oliki näkemättä. Oli kiva katella ja tän jälkeen lähteeki The Artist ja Hugo sit katselulistan kärkeen. Varsinki jälkimmäinen häätyy katella 3D:nä et pääsee nauttimaan noista oscareista mitä se ansaitti. Ei oikeestaa mitää must-seetä tullu näistä näiden kahden lisäksi. Kait se rautarouvaki sit joskus pitää kattoa vaikka sen trailerit etäännytti mut siitä melko hyvin.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 06.45

perato kirjoitti:
Tän vuoden gaala oli monenki pystin osalta melko yllätys vaikka moni noista oliki näkemättä. Oli kiva katella ja tän jälkeen lähteeki The Artist ja Hugo sit katselulistan kärkeen. Varsinki jälkimmäinen häätyy katella 3D:nä et pääsee nauttimaan noista oscareista mitä se ansaitti. Ei oikeestaa mitää must-seetä tullu näistä näiden kahden lisäksi. Kait se rautarouvaki sit joskus pitää kattoa vaikka sen trailerit etäännytti mut siitä melko hyvin.

Itekki pitää varata liput Hugoon viikonlopuksi, kun elokuvateatterissahan tuo on pakko 3D:nä nähdä. Artistia en kehtaa mennä elokuviin asti katsomaan, odotan DVD:tä / Blu-ray'tä. Moneyball alkoi nyt gaalan jälkeen kiinnostamaan, pidän sitäkin silmällä DCD:n osalta.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.02.2012 klo 06.47

Kello on 6:45. Oscar-gaala on päättynyt. Tätä artikkelia on tällä hetkellä klikattu 1921 kertaa. Tämä artikkeli on valmis. (Siistin tätä vielä vähäsen, mutten liikaa.)

Kiitos lukijoille!
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.02.2012 klo 07.01

Kiitokset Peltoselle!
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

27.02.2012 klo 08.52

Kyllä täytyy sanoa, että väärään osoitteeseen meni noi Artistin saamat palkinnot. Koko raihnan ei olisi edes tarvinnut olla ehdolla. Miksi paras palkinto annettiin yhdeille koko vuoden huonnoimmista elokuvista? Miksi se on yksi huonoimpia? Koska se on lähes täysin mahdoton jaksaa katsoa loppuun asti, koska on ultimaattisen tylsä.

lainaa
WannabeFans

27.02.2012 klo 11.16

herraisä eikö ihmiset ole edes nähneet näitä elokuvia? miksi sitten vaivautua edes katsomaan Oscareita kun ei tiedä minkälaista materiaalia on pelissä?

sama kuin katsoisi urheilugaalaa vaikkei ole yhtäkään suoritusta nähnyt
lainaa
Rambokala

27.02.2012 klo 11.22

Chrisberg kirjoitti:
Perkele tuo Meryl on jo palvottu ja ylistetty moneen otteeseen, pysti olisi voinut mennä uusille tulokkaille.
Nah. 17 ehdokkuuden jälkeen oli taas aika antaa aikamme parhaalle naisnäyttelijälle porkkanaa. Meryl ansaitsee kaiken ylistyksen.
lainaa
marauderi

27.02.2012 klo 12.34

ei taida minun elokuvamaku olla ihan kohdalllaan... yhtäkään pystillä palkittua leffaa en ole (vielä) nähnyt :D
lainaa
Kaappis

Rekisteröitynyt 13.10.2008

27.02.2012 klo 13.32

Kiitos taas Peltonen, että teit muutoin tylsähköstä gaalasta edes joltain tasolta mielenkiintoisen! Crystalin juonto oli ammattitasoista ja varmaa, mutta särmätöntä. Olisi Eddie Murphyn pitäny olla juontamassa.

The Artist oli, jollei paras (kaikkia listan leffoja en ole nähnyt) niin ainakin hyvä voittaja ja mainio elokuva.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 13.32

WannabeFans kirjoitti:
herraisä eikö ihmiset ole edes nähneet näitä elokuvia? miksi sitten vaivautua edes katsomaan Oscareita kun ei tiedä minkälaista materiaalia on pelissä?

sama kuin katsoisi urheilugaalaa vaikkei ole yhtäkään suoritusta nähnyt

Hugo ja War Horse tulivat vasta noin viikko sitten ensi-iltaan, joten en itse ole niitä millään kerennyt vielä katsomaan. The Artist ei ole vielä edes Suomen levityksessä... (vai oliko sen ensi-ilta nyt viime perjantaina?)
lainaa
Kaappis

Rekisteröitynyt 13.10.2008

27.02.2012 klo 13.43

Execta kirjoitti:
The Artist ei ole vielä edes Suomen levityksessä... (vai oliko sen ensi-ilta nyt viime perjantaina?)

Tulee tänä perjantaina. Itse kävin kattoo ennakkonäytöksessä. Oli hauska nähdä, kun kolmikymmenpäisestä yleisöstä puolet oli sitä ikäluokkaa, jotka saattoivat olla mykkäelokuvien aikakaudella syntyneitä.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

28.02.2012 klo 01.29

Kaappis kirjoitti:
Execta kirjoitti:
The Artist ei ole vielä edes Suomen levityksessä... (vai oliko sen ensi-ilta nyt viime perjantaina?)

Tulee tänä perjantaina. Itse kävin kattoo ennakkonäytöksessä. Oli hauska nähdä, kun kolmikymmenpäisestä yleisöstä puolet oli sitä ikäluokkaa, jotka saattoivat olla mykkäelokuvien aikakaudella syntyneitä.

1920-luvulla? Eli yli 80-vuotiaita? Oikeesti?

Jopa kaikki isovanhempani (1930-luvulla syntyneitä) ovat sitä mieltä, että mykkäelokuvat ovat tylsiä ja pitkäveteisiä, eivätkä katso niitä lainkaan, vaikka myöhäisempi 40-60 luvun kotimainen mustavalkoinen tuotonto uppoaa heihin kun häkä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova