Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 21.06
Jo aikaisemmin USA:sta on saatu viestiä, ettei keikkatoiminta ja laajat massatapahtumat ole tekemässä paluuta jopa vuoteen. Ensi vuoden kevät voisi olla potentiaalinen ajankohta ensimmäisille korona-ajan jälkeisille musiikkifestivaaleille. Kalifo... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 16.46
Vuonna 2008 perustettu hardrockyhtye Dynazty kiertää syksyllä 2020 Suomessa. Kolme keikkaa korvaa toukokuulle suunnitellun rundin, joka peruuntui vallitsevan koronaviruspandemian johdosta. Uuden suunnitelman mukaan Dynazty nähdään Helsingissä,... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 16.38
Mystery Road -niminen australialainen draamasarja on Ivan Senin ohjaaman samannimisen elokuvan ja tämän jatko-osan Goldstonen spin-off. Etsivä Jay Swan on saanut tutkittavakseen mystisen katoamistapauksen Australian takamailla. Löydökset paljastav... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 11.55
Voice Of Finlandista tuttu räppäri Redrama kertoo somessa syyn, miksi mieheltä ei ole tullut uutta musiikkia vuosiin. Mies on sairastanut jo reilun neljän vuoden ajan. Ja kun puhutaan sairastelusta, räppäri on kärsinyt monenlaisista vaivoista, jot... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 11.30
Sykkeen kahdeksannella kaudella kiihtyvä työtaistelu uhkaa potilasturvallisuutta ja henkilökunnan jaksamista. Uusi kausi käsittää 24 jaksoa ja kaksi uutta jaksoa ilmestyy Ruutuun aina perjantaisin. Ruutu-alkuperäissarja Syke saa jatkoa myös kahde... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 10.40
Buffy, vampyyrintappaja, Tiedän mitä teit viime kesänä, Scream 2 sekä Julmia aikeita -yhteyksistä tuttu näyttelijä Sarah Michelle Gellar on täyttänyt 43 vuotta. Synttäripostauksessaan Gellar toteaa täyttäneensä jälleen kerran 40 vuotta - eli "noin... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.04.2020 klo 00.15
Kahdeksanosainen minisarja The Eddy ilmestyy Netflixiin 8. toukokuuta. Päähenkilö on parhaat päivänsä nähnyt muusikko New Yorkista, joka on perustanut pienen jazzklubin Pariisin monikulttuuriseen naapurustoon. Menneisyyden aaveet vaivaavat ja miehell... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 23.30
Netflix-elokuva Dangerous Lies on potentiaalisesti klassinen monen mutkan murhamysteeri. Kun vanha mies kuolee, hänen suhteellisen tuore hoitajansa perii mittavan omaisuuden. Hoitajaa epäillään kepulipelistä ja myös hänen itsensä on epäiltävä lähimmä... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 23.00
Kausi 3 - Jakso 5: Genre Kiikun oudolla rajalla. Tuntuu, ettei sarja ole panostanut ihmisiin tarpeeksi, mutta tuntuu, että sarja on unohtanut robottien matkan. Roboteilla meni 20 jaksoa ymmärtää sorto ja riistäytyä vapaiksi. Viisi jaksoa myöhem... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 22.00
Denis Villeneuven ohjaama Dune yrittää herättää kirjailija Frank Herbertin vision henkiin tyydyttävämmin kuin David Lynchin parjattu 80-luvun versio. Jättimatojen kansoittama dyyniplaneetta Arrakis on ainoa paikka universumissa, josta löytyy moneen t... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 21.59
Lapin kyläkauppakeisari Sampo Kaulanen Michele Murphy-Kaulanen avioituivat vuonna 2012. Sampo on lisännyt someen parikin postausta liittyen pariskunnan vuosipäivään. "Oot paras saalis mitä koskaan naarannu! Mut sen lisäks paras ystävä, rakastaj... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 20.24
Jenkkibändi Godsmack on ensimmäisiä, jotka myöntävät koko loppuvuoden olevan koronaviruksen vuoksi "pilalla" - keikkoja ei ole suunnitelmisssa enää kuluvalle vuodelle. Bändin pomomies Sully Erna puhui SiriusXM:n "Trunk Nation" -ohjelmassa. Godsmac... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 15.45
Pääsiäinen innosti metallifanit värittämään munia - onko tässä uuden pääsiaistradition aineksia, "ainoa oikea pääsiäismuna on hevimuna"? Keikkajärjestäjä TuskaLive haastoi hevikansan taiteilemaan mustanpuhuvia hevimunia pääsiäisen kunniaksi. Metal... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 13.35
Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotistaiteilijajuhlaansa Helsingin Tavastia-klubilla loppuvuodesta. 10.11. käynnistyvä kymmenen konsertin sarja esittelee monipuolisen artistin tuotantoa kahdeksan erilaisen valikoidun teemakokonaisuuden muodossa. Ti 10.... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 12.24
Mira Luoti on jakanut somessa nolon nuoruusmuiston. Kuva liittyy Yle Olohuone -ohjelmaan, jossa Mira on vieraana 16.4. Klo 19.05-20.30. "Esiinnyn ohjelmassa Lauri Schreckin kanssa. Mun nuoruudenkuvissa 90-luvun muoti kukoistaa – Yle Olohuoneess... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 12.20
Kun teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat kasvavat aikuisiksi, he lentelevät kyber-samurai-haarniskoissa ja matkustavat ajassa ja ulottuvuuksien välillä voittaakseen torpedoja olkapäistään ampuvan hain. Tämä on yleistä tietoa - jos satuit lukemaan... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.04.2020 klo 10.48
Jazzlegenda Herbie Hancock täytti viikonloppuna 80 vuotta. 1960-luvulla maineeseen noussut Hancock on kuulunut vuosikymmeniä fuusiojazzin vaikutusvaltaisimpiin edustajiin. Hancock esiintyi Pori Jazz -festivaaleilla ensimmäisen kerran vuonna 19... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.04.2020 klo 22.16
Chart Datan mukaan Maroon 5 on YouTuben kautta aikain striimatuin yhtye. Laskuihin on otettu vain viralliset videot. Seuraavana listalla on eteläkorealainen k-pop -suosikki BTS ja kolmantena Coldplay. Rockimman tyylilajin edustajana kymmenen... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.04.2020 klo 20.13
Rob Dukes (52) tunnetaan thrash metal -yhtye Exoduksen ex-laulajana (2004–2013). Rokkari on kertonut koronavirustartunnastaan ja viruksen aiheuttamasta rajusta sairaudesta. Talkin Metal -podcastissa mies arvelee saaneensa viruksen Overkillin ke... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.04.2020 klo 17.43
Laulaja Erika Vikman (27) onnittelee äitiään Saijaa somessa syntymäpäivän johdosta. Erikan someen lisäämässä kuvassa Saija nähdään vapputunnelmissa noin 37 vuotta sitten. Yhdennäköisyys Erikaan on selkeä ja molemmissa lienee samat luonteenpiirt... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.04.2020 klo 20.35
Aku Hirviniemi osallistuu somen nuoruuskuvahaasteeseen lisäämällä mukaan myös kaverinsa Janne Katajan foton, parinkymmenen vuoden takaa. Kuten tunnettua, Aku ja Janne ovat olleet liikkuva hämmennyksen aiheuttaja jo viime vuosituhannella. Kuvat ova... Lue lisää
Viihdeuutinen 12.04.2020 klo 19.52
Suomessakin on asiantuntijoiden suusta kuulunut kylmääviä arvioita - festarikesä on ainakin kesä-heinäkuun osalta peruttu koronaviruspandemian johdosta. Maailman terveysjärjestön WHO:n asiantuntija Ezekiel Emanuel menee New York Timesin haastattel... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.04.2020 klo 22.21
Bondin roolistaan tuttu Pierce Brosnan (66) on jakanut somessa kuvan suuresta hetkestä 26 vuotta sitten. Brosnan ja Keely Shaye Smith avioituivat vuonna 2001. Parin ensitapaaminen tapahtui kuitenkin vuonna 1994 ja tuota tärkeää hetkeä kaksikko juh... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.04.2020 klo 21.25
Saara Aalto on mukana We Will Rock You -musikaalissa, jonka esitykset siirtyivät koronaviruksen tieltä myöhempään ajankohtaan. Saara lauloi yhden musikaalin suosikkibiiseistään, Somebody to Love, Possen lähetyksessä. Upea versio löytyy myös Saa... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.04.2020 klo 21.00
Slipknotin viime kesän Downloadin keikka löytyy verkosta kokonaisuudessaan. Knotfestin YouTube-kanavalle lisätty keikkatuokio on kuvattu kunnon kamerakalustolla. Keikan biisilista: 1:40 - People = Sh¡t 5:28 - (Sic) 9:12 - Get This 14:27 -... Lue lisää
Viihdeuutinen 11.04.2020 klo 12.50
Robin Hoodin uusista versioista ei pulaa ole, mutta sehän kuulostaa melkein erikoiselta, että Disney aikoo kierrättää oman versionsa. 70-luvun piirretty kertoi tarinan eläinhahmoilla ja nappasi Oscar-ehdokkuuden laululla "Love". Myös uusi versio on... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.04.2020 klo 22.21
James Bondin Instagramista löytyy jälleen klassinen Bond-tuokio: Roger Mooren esittämä Bond joutuu taiteilemaan pahikset perässään rättisitikalla. Citroën 2CV:n ominaisuudet kisassa pahisten kanssa on todennettavissa elokuvassa Erittäin salainen -... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.04.2020 klo 20.32
Aikoinaan Putouksessa sanamuunnoksillaan ja väännöksillään naurattanut Aku Hirviniemen hahmo Usko Eevertti Luttinen on täällä taas. Uskon comebäckki eli ylösnousu on käsillä. Usko Eevertti Luttisen Pääsiäissaarna 2020 - ei mielensäpahoittajille... Lue lisää
Viihdeuutinen 10.04.2020 klo 19.45
Saara Aallon (32) pikkusisar Suvi Aalto on täyttänyt 26 vuotta. Saaran someen lisäämässä onnitteluviestissä nähdään useita nostalgisia kuvia vuosien varrelta. "These photos make me smile so much. You were the cutest child; our little lady and a... Lue lisää
Viihdeuutinen 09.04.2020 klo 21.47
Ruotsalaisen Sabatonin keikka lauantaina - kyllä, tosin vain verkon välityksellä. Bändi lupaa esittää YouTube-kanavallaan joka lauantai seuraavan puolen vuoden ajan keikkahetken "The Great Tour 2020" -kiertueen varrelta. Luvassa on koko keikka ... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

