Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 27.08.2018 klo 22.18
Panteran rumpalina tunnettu Vincent Paul Abbott, Vinnie Paul, kuoli kesäkuussa 54-vuotiaana. Miehen kuolinsyyksi on vahvistettu Dilatoiva kardiomyopatia eli laajentunut sydän. Ruumiinavauksen mukaan rumpali koki siis luonnollisen kuoleman. V... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.08.2018 klo 18.01
Sylvester Stallone (72) valmistautuu viidennen Rambo-leffan kuvauksiin. Salilla on liikuteltu rautaa myös aikaisemmin. Stallone on lisännyt someen kuvan ajalta, jolloin mies treenasi toista Rambo-elokuvaa varten. Miehen vartalo on tiukassa kunn... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.08.2018 klo 16.26
Metalliveteraani Slayerin uran päättävä maailmankiertue venyy. Kiertueen toinen osio Pohjois-Amerikassa päättyi juuri ja kolmas osuus alkaa Euroopassa marraskuun alussa. Ensi vuonna on tarkoitus kiertää Etelä-Amerikassa, Australiassa ja Japanis... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.08.2018 klo 13.32
TeamCheek, Cheekin virallinen faniyhteisö, heräilee "Cheekittömään" aikaan. "Nyt ne valot on sitten sammutettu. Olo tuntuu tällä hetkellä melko tyhjältä" "Cheekin poistuminen jättää valtavan aukon suomalaiseen musabisnekseen ja esimerkiksi fest... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.08.2018 klo 12.30
Aikamatkaa 80-luvulle! Tamperelainen Nuket ja Kauhajoen suunnalla vaikuttanut Skädäm nähdään yhteiskeikalla Tampereen Kuivaamolla lauantaina 22.9. Nuket perustettiin tampereella 1985 Pyhät Nuket -yhtyeen raunioille. Skädäm perustettiin vuonna ... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.08.2018 klo 22.32
Metallica on aloittamassa uutta Pohjois-Amerikan ja kanadan kierrosta. Myös Lars Ulrich on päättämässä pitkää lomaansa, jonka aikana mies vietti myös viikkoja Tanskassa. Lars Ulrichin vaimon Jessica Millerin somekuvien perusteella pari on viettäny... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.08.2018 klo 22.02
Cheek sammutti eilen valot mahtavalta artistiuraltaan - tästä lähtien seurataan Jare Tiihosen toimia, myös musiikkibisneksessä. Onko oheinen viesti viimeinen Cheekin Instagram-tilin postaus? "Mieli on haikea, mutta sydämessä suuri kiitollisuus.... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.08.2018 klo 15.05
Enää 6 tuntia elokuvaan Hitman Vain Foxilla. Pirkka-Pekka Peteliuksen näyttelemä Herra 47 tunnetaan miesten miehenä, jonka iskurepliikit eivät kertakaikkiaan pure. Hänellä vaikuttaa olevan turhan kovat vaatimukset, mutta usein hän on valmis jo... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.08.2018 klo 13.30
Ei arvostella leffaa sitä näkemättä, mutta ennemerkit ovat hyviä ja kohina on myönteistä. Alkuperäinen Suspiria vuodelta 1977 on kauhuklassikko, joka rakentuu vahvasti ohjaaja Dario Argenton painajaismaisten tyylikeinojen varaan. Uuden version ohjaaj... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 22.58
Apulannan Toni Wirtanen todisti Cheekin uran toiseksi viimeistä vetoa Lahden makimontussa. Toni vuodattaa Instagram-postauksessaan valtavasti respektiä Cheekin suuntaan: "Hiton hienot puitteet, joista mestari otti kaiken irti. Massiivista epiik... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 21.55
Rambo 5 on tarkoitus saada teattereihin ensi vuoden puolella. Sylvester Stallone valmistautuu fyysisesti tulevaan "koitokseen". Instagramiin lisäämässään videopätkässä mies näyttää mallia Rambo-treeneistä. Tosin vastaavaa treeniä mies tekee tod... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 21.30
Kun seuraava Avengers valmistuu, veljekset Joe ja Anthony Russo ovat ohjanneet peräkkäin neljä Marvel-elokuvaa, jotka ovat nostaneet heidät komediakirjoittajista tähtiohjaajiksi. Heidän seuraava työnsä on näillä näkymin Cherry, joka perustuu tuoreese... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 19.40
Louisa May Alcottin klassikkoromaanista Pikku naisia (Little Women) kuvataan jälleen uusi versio ja tähtikaarti on jälleen nimekäs. Mukaan on liittynyt Emma Watson. Sisäpiirilähteiden mukaan rooli oli tarkoitettu Emma Stonelle, joka ei kuitenkaan voi... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 18.37
Ohjaajansa ja kirjoittajansa menettänyt Guardians of the Galaxy Vol. 3 valmistuu joskus, mutta projektilla ei mene lujaa. Esituotanto on keskeytetty ja sen parissa työskennelleet on vapautettu luontoon: he saavat etsiä muita töitä. Kuvausten oli ta... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 16.00
Enää 5 tuntia elokuvaan Yksin Marsissa Vain Subilla. Golden Globes -gaalan idea on jalo: jäykistelyt ja hassuttelut kilpailevat eri kategorioissa. Musikaalit niputetaan komedioiden joukkoon, ovathan vakavat moiset (kuten Globes-voittaja Les Mi... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.08.2018 klo 14.38
Dominic Monaghan on liittynyt elokuvaan Star Wars: Episodi IX. Hän keskusteli aiheesta jo silloin, kun ohjaaja J.J. Abrams valmisteli Star Wars: The Force Awakensia, mutta tuolloin Abrams päätti antaa useimmat uudet roolit tulokkaille. Monaghan on... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 23.12
Brittiläinen metalcoresta linjaansa laventava Bring Me The Horizon on julkaissut uuden videon Mantra-kappaleesta - tulevalta levyltään Amo. Amo ilmestyy tammikuussa. Oli Sykesin mukaan Amon teemana on rakkauden kaikki puolet. Rakkautta, vahvint... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 22.17
Resident evil -tähti Milla Jovovich nähdään Kenzon näyttävässä kampanjassa. Kampanjaan on kuvattu myös mainosfilmi. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 21.21
David Hasselhoffin tytär Hayley Hasselhoff täyttää sunnuntaina 26 vuotta. Pluskoon malli ja realitytähti on kerännyt mainetta tyylikkäällä ja kurvikkaalla olemuksellaan. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 21.12
Peter Dinklagen tähdittämä HBO-elokuva My Dinner with Hervé debytoi 30. lokakuuta. Dinklage näyttelee Hervé Villechaizea, joka nousi maailmanmaineeseen elokuvan 007 ja kultainen ase roistona Nick Nackina ja näytteli pitkään tv-sarjassa Seikkailujen... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 18.06
Clayne Crawford seurasi Mel Gibsonin esimerkkiä turhan pitkälle. Hän näytteli Martin Riggsiä eli Gibsonin Tappava ase -hahmoa elokuviin perustuvassa tv-sarjassa, mutta sitten hän käyttäytyi huonosti ja päätyi mustalle listalle. Riggs on mennyttä. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 16.00
Enää 5 tuntia elokuvaan Koomikkojen kuningas Vain Yle Teemalla. Robert De Niro on mukana ensi vuonna valmistuvassa Jokeri-elokuvassa, jonka esikuvia ovat De Niron ja Martin Scorsesen klassikot, kuten Taksikuski ja Koomikkojen kuningas. De Niro... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 13.57
Laulaja-lauluntekijä ja televisiokasvo Sara Forsberg eli Saara, on julkaissut uuden singlen Sangria. Sangria syntyi Grammy-palkinnon voittaneen kirjoitus-ja tuotantotiimin kanssa. "Mä olin Nykissä viime keväänä työreissulla. Mulla ja mun sillos... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 13.38
Rillit huurussa -sarjan viimeinen kausi valmistuu parhaillaan. Fanit voivat odottaa melkoista spektaakkelia, sillä suurella todennäköisyydellä lisää ei ole enää tulossa. Joten sarja voidaan laittaa pakettiin ison paukun saattelemana. Kaley Cuo... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 12.36
"Suomirockin esi-isästä" Juice Leskisestä kertova Juice-leffa saapuu isolle kankaalle 26. joulukuuta. Juicen kotikentillä eli Tampereella ja Kuopiossa elokuva nähdään jo 21. joulukuuta. Juicea näyttelee Riku Nieminen, joka kuvailee roolia tähänast... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 09.59
Uuden albuminsa Nälkäinen sydän juuri julkaissut Anna Puu nähdään Helsingin Tavastialla joulukuussa peräti kolmella keikalla. Tavastian keikkapäivät ovat 12.-14.12. Viimeksi artisti nähtiin Tavastialla vuonna 2017. Anna Puun ensimmäisen albumin... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 09.41
Indiesuosikki Joensuu 1685 soittaa Helsingin Tavastialla 5. lokakuuta. Joensuu 1685 katosi valokeilasta vuonna 2010. Yhtye ei koskaan kuitenkaan sanonut hajoavansa. Nyt Joensuu 1685 juhlii debyyttialbuminsa 10-vuotista taivalta. Joensuu 1685 ju... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.08.2018 klo 00.15
Hugh Laurie on seikkaillut historiassa Mustan kyyn rinnalla ja 1900-luvun alussa hovimestarinsa Jeevesin kanssa ja hoitanut satoja potilaita nykyajassa Housena. Seuraava suunta on avaruus: hänet on kiinnitetty komediasarjaan Avenue 5. HBO:n tuotta... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.08.2018 klo 23.08
Quentin Tarantinon yhdeksäs ohjaus Once Upon a Time in Hollywood on lisännyt laajaan tähtikaartiin Lena Dunhamin. Dunham tunnetaan Girls-sarjan luojana ja tähtenä, jolla on paljon mielipiteitä, jotka toisinaan tuovat hänelle kiitosta ja toisinaan ong... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.08.2018 klo 21.49
Death Note on alunperin suosittu mangasarjakuva, jossa opiskelija saa käsiinsä maagisen muistikirjan, johon kirjoitettujen nimien omistajat kuolevat. Netflixin ohjelmistoon kuuluva amerikkalainen elokuvaversio sai jo etukäteen kritiikkiä siitä, ettei... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu